sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Pieni peitto pikaisesti

Pieni  pojan peitto valmistui pikavauhdilla. Työkaverin pikkuriikkinen poika syntyi paljon ennen laskettua aikaa ja halusin ommella vauvalle pienen keskospeiton. Toki muistamme äitiä ja vauvaa työporukan yhteisellä lahjuksellakin. Peitto on kuitenkin pieni lisä pakettiin:)
Nallekangasta oli jäänyt pieni pala varastoon. Leikkasin neliöiksi ja lisäsin väreihin sopivat kaitaleet. Työssä ei ollut kummempaa suunnitelmaa. Siniseen reunukseen tikkasin vapaatikkauksella sydämiä joita olen nähnyt Marlen joskus tekevän. Sopivat tähän mukavasti vaikka kuvissa eivät taida oikein hyvin näkyä.

Peiton koko on 65 x 65 cm.


Auringonpaiste on tehnyt tehtävänsä. Kasvihuoneessa on tapahtunut kummia, taimet ovat todellakin innostuneet kasvamaan:)

   

5 kommenttia:

  1. Kaunis peitto pikkuruiselle. Hienolta näyttää kasvihuoneessasi

    VastaaPoista
  2. Ihana antaa kaunis peitto pienelle pojalle! Kasvihuoneesta tulee hyvää vauhtia pihan komistus :)

    VastaaPoista
  3. Kiva peitto pikkuisella!
    Kasvihuoneen kesä!

    VastaaPoista