Luulenpa että sana moderni tulee kankaista joita malleissa on käytetty. Jotkut ovat aika erikoisia yhdistelmiä tai siis outoja minun silmääni. Mitä useammin kirjaa selailee sitä paremmilta ne kuitenkin näyttävät.
Yksi tähtimalli kirjasssa on nimeltään Parisian Star. Näitä on nyt näkynyt monissa blogeissa ja jossakin lehdessäkin näin tällä mallilla olevan työn. Siis ei mikään uusi keksintö:)
Halusin tietenkin tätäkin kokeilla:)
Autokangas, sininen ruutukangas ja oranssi yksivärinen kangas ovat jo kauan odotelleet ideaa mitä niistä saisin aikaiseksi. Paikkansa ne löysivät tähtimallista ja niistä syntyi pojan peitto. En vielä tiedä kenen mutta ehkä joskus jollekin on sopiva:)
Autot näyttävät olevan ylösalaisin mutta kun peiton kääntää toisinpäin niin useampi auto on oikeinpäin näkyvissä, jo kankaita leikatessa yritin saada edes muutamia autoja kokonaisena näkyviin.
Ennen en ole töitä nimennyt mutta voisi olla kiva yrittää vastedes keksiä kaikille jokin nimi.
Katsotaan miten onnistuu, voi olla että keksinnöt jäävät tähän yhteen kertaan:)
Hyvä värisommitelma ja niin poikamainen. Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista
VastaaPoistaNätti kuin mikä! (Vai voiko pojan peitosta sanoa nätti?) Hyvin toimii tuo sinisen ja oranssin väriyhdistelmä.
VastaaPoistaModernin voi ymmärtää niin monella tavalla... Mielelläni näkisin muitakin kirjan innoittamia töitä/kokeiluja. Raikas väriyhdistelmä!
VastaaPoistaRaikas peitto! Luulen, että autohöpsölle sukulaispojalleni vallan mainio malli ;o)
VastaaPoistaOnpa kiva väriyhdistelmä ja toimiva, joku onnellinen poika saa hienon peiton itselleen.
VastaaPoistaKiva kokeilu! Näyttää siltä, että valmistit tämän tosi nopeasti vielä.
VastaaPoistaKannatan ehdottomasti, että annat töillesi - ainakin isommille - nimen! Niistä on silloin paljon helpompi puhua.
Kiva tähtimalli, minäkin sitä kokeilin tilkunviilaajan blogin kuvien perusteella. Pitäisi vaan piirtää malli.. niin olisi nopeampi leikellä palasia.
VastaaPoistaKiva malli!!!
VastaaPoistaKävin katsomassa hankkimaasi kirjaa, joa yksi malli jäi mietityttämään " On the plus side, 124". Saisitko otettua minulle ohjeesta kopion?!?!?!
Maritta
Hieno on peitto pojalle, samoin nimi, oikein kuvaava! Tykkään tuosta raitajutusta peiton päissä, se viimeistelee mukavasti. Voi kun osaisi tehdä näitä tällaisia... selasin nimittäin muutaman aiemmankin postauksen samalla, ovat niin kauniita kaikki!
VastaaPoista