keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kangaskauppavinkki

Sain vinkin Helsingin työkaverilta kaupasta jossa myydään tilkkutyökankaita -50%. Kahta kertaa ei minulle tarvitse tällaisesta vinkistä mainita kun lähdin jo ko.paikkaan. Matkaa meiltä sinne oli noin 60km, mutta se ei haitannut eikä sekään että keli eilen oli aika hankala. Matkalla mietiskelin että minkähänlaisia kankaita siellä on vastassa. Olin varautunut kaikenlaiseen tarjontaan päätellen siitä että kauppa oli halpahalli. Yllätys oli kyllä täydellinen, kankaat olivatkin aivan priimaa!!! Valintaa todella paljon, paloina ja pakalla ja kaikki todellakin myytiin puoleen hintaan. 



Vasemmalla olevat siniset ja punaiset ovat Kaffe Fassetin kankaita:) Oikealla olevaa japanilaista ruusukangasta minulla on jo entuudestaan pieni pala joten otin sitäkin lisää koska nyt oli edullisesti saatavilla. Alla oleva kirkkaankeltaiselle on jo ajatus suunnitteilla olevaan lastenpeittoon. Muut kankaat olivat muuten vaan sopivia värimaailmoihini.
Joka palan koko on 1/2m joten kun kuvasta laskee palojen määrää niin voi todeta että aika hyvin varasto taas täyttyi kankaista. Kun vielä lisää tähän alla olevan valkoisen kankaan jota on 2 1/2m niin voi vaan todeta että lompakko tyhjeni aika mukavasti vaikka halvalla sainkin:) 


Nämä kankaat tilasin PeeKaasta. Alhaalla olevat kauniit palat+sydännappi olivat kivoja kaupanpäällisiä:)

6 kommenttia:

  1. Siis missä sellainen kauppa on Helsingissä?

    VastaaPoista
  2. Apua, missä, missä? Olen jo melkein ovenraossa menoss, mutta osoite puuttuu.

    VastaaPoista
  3. Aikas cliffhängeri tässä! Missä missä on tuo kauppa?!

    VastaaPoista
  4. Kauppa on Saukkolassa. Kertokaa jos haluatte tarkemman osoitteen:)

    VastaaPoista
  5. Käytyä tuli kaupassa - ja köyhdyttyäkin, mutta toisaalta toki myös säästettyä yhtä paljon ;) Kiitokset vielä kerran vinkistä!

    VastaaPoista