perjantai 6. tammikuuta 2012

Uuden peiton aloitus

Alkuperäisenä tarkoituksena oli että edellisessä kirjoituksessa oleva keskeneräinen peite valmistuisi ennenkuin aloitan uutta työtä. Toisin taas kävi. En voinut vastustaa kiusausta aloittaa suunnittelemaan ja valmistelemaan pyydettyä uutta peittoa. Haasteelliseksi sen tekee toivomus jossa annettiin vain värit ja lopputulokseen kuulemma luotetaan. Tilauksen tekijä ei ole minulle kovin tuttu ja siksikin on vähän vaikea arvella mistä hän pitää. Tämän vesiväritekniikalla valmistuneen kukkakranssi-seinävaatteen hän halusi aikoinaan minulta ja sen perusteella suunnittelin tulevan peiton.
Kattilassa on työhön tulevia kankaita saamassa "väriä" teevedestä. Tein testin pieneen kangaspalaan jo aikaisemmin saadakseni vähän tuntumaa ennenkuin ryhdyn värjäilemään varsinaisia kankaita. Jännittävää on mitä keitoksesta tulee ja minkälainen on sitten aikoinaan valmistunut työ:)


4 kommenttia:

  1. Tulin lukemaan kun näin otsikon ja kattilan kuvassa, että miten ne liittyvät toisiinsa :) Eli värjäys kuten ajattelinkin voivan olla. Tosi kaunis oli se kukkakranssi-työsi, kävin sitäkin kurkkaamassa.

    VastaaPoista
  2. Jännittävää! Esittelehän jossakin vaiheessa teevärjäykset millaisia kankaita niistä tulee?!

    VastaaPoista
  3. Jo olet ahkeroija ja mielenkiintoisia juttuja teet. Et mene sieltä mistä aita matalin. Niinkuin tuo kukkakranssikin,pitkäjänteistä suunnittelua ja toteutusta.Hienoja!

    VastaaPoista
  4. Kaunis tuo kukkakranssi seinävaate. Teelläkään en ole koskaan värjännyt, pitäisi joskus kokeilla. Mielenkiinnolla odottelen uuden työsi valmistumista.

    VastaaPoista