Kirkkonummen kirkossa siunattiin pitkän sairauden uuvuttama työtoverini. Vaikka hän ei ollut samassa työpisteessä kanssani niin hänen työnsä liittyi oleellisesti omaani ja monesti meidän oli keskusteltava yhteisistä asioista. Hänen kanssaan oli helppo tehdä yhteistyötä.
Hautajaisensa hän oli itse suunnitellut, mitä siellä lauletaan, puhutaan ym. Lisäksi hän oli tehnyt listan ketä hän toivoo olevan mukana tilaisuudessa ja ketä ei. Onneksi sain olla yksi kutsutuista.
Itku tilaisuudessa tuli moneen kertaan ja kyllä tuntui pahalta katsoa kun neljä nuorta miestä kantoi äitinsä hautaan.
Tilaisuuden jälkeen ajoimme Hvitträskiin, katselimme pikaisesti maisemia ja totesimme että ajan kanssa tullaan tänne vielä uudelleen.
Nämä maisemat kevensivät hieman ajatuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti