Sateen lapset - valokuvanäyttely

Lauantaina suuntasimme Helsinkiin sukulais"pojan" valokuvanäyttelyyn, joka on Kampissa vielä tämän kuun loppuun asti. Sielläpäin liikkujille vink-vink:)
Kuvat on otettu noin vuosi sitten parin viikon matkalta Indonesiasta Borneon saarelta.
Petri oli kutsunut lähisuvun koolle tutustumaan näyttelyyn.

Jokaisen kuvan kohdalla kuulimme mielenkiintoisen tarinan kuvassa olevasta tilanteesta ja maan tavoista.

Taiteilija itse kuviensa äärellä.
Olisinhan voinut ottaa myös jalat mukaan kuvaan. Vaikka luulen että kuvassa on muitakin virheitä jos ammatti-ihmisen silmin katsotaan:)

Lasipalatsiin oli varattu ruokailu näyttelykierroksen päätteeksi.
Olen monesti syönyt hyvää ruokaa mutta tämä ateriakokemus oli äärimmäisen nautinnollinen. Kaikissa ruokalajeissa maut olivat kohdallaan. Alkupalana oli blinejä, mätiä, smetanaa ja sipulia. Sen syötyäni vatsassa oli jo hyvä olo. Seuraavaksi tuotiin kuhaa Marskin tapaan. Jos alkupala oli jo hyvää niin tämä ei yhtään kalvennut sen rinnalla. Lautasen tyhjennettyä mahassa oli jo ähkyn merkkejä. Onneksi jälkiruoaksi tulevaa mustikka-cremebruleeta ja valkosuklaamoussea saatiin odotella vähän aikaa jotta aiemmin nautitut herkut ehtivät vähän sulaa:)



Ompelurintamalla on aika hiljaista. Teon alla on yksi peitto mutta se valmistuu melko hitaasti. Työ vie tällä hetkellä kaikki "mehut", iltaisin ei jaksa ajatella juurikaan mitään. Kunhan saa kodin perustoiminnot selvitettyä, niissä ei onneksi tarvita aivoja, ne sujuu jo vuosien rutiinilla:) Nyt eletään toivossa että tilanne työpaikalla jossain vaiheessa vähän rauhoittuu ja oma elämä pääsee jatkumaan normaalina entiseen tapaan.
Tässä tehokkuuden hälinässä mietin -kuten varmasti moni muukin- mikä on sen tarkoitus. Eikö selvittäisi vähemmällä ja jokainen ehtisi ja voisi elää elämäänsä.