maanantai 19. lokakuuta 2009

Aistit

Päiviltä tullut haaste.


Säännöt:

1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.


Näkö
Käsityöihmisille näkö on tietenkin aivan ehdoton. Miten muuten voi tietää mitä tekee, minkä nautinnon saa kun onnistuu ja mitä kokee kun epäonnistuu;) Kaunistahan on aina mukava katsella mutta joskus on nähtävä rumiakin asioita. Innokkaana istuin äskettäin telkkariin ääreen katsomaan ohjelmaa väreistä. Arvelin että nyt saan uutta oppia niin mielenkiintoiseen aiheeseen. Ohjelma oli minulle vähän liian tieteellinen, enpä tullut juurikaan viisaammaksi ainakaan niihin asioihin mitä odotin.
Lukeminen on minulle "henki ja elämä". Kirjoihin uppoutumalla pääsee ainakin hetkeksi pois arkipäivän asioista, aivan muihin maailmoihin.

Kuulo
Olisi parempi jos kaikkia asioita ei aina kuulisi kovin hyvin. Erityisen herkkä olen kuulemaan esim.ruokailussa kuuluvia ääniä ja ne saattavat ärsyttää ihan äärettömästi. Ruoan mässytys, maiskutus, kahvin ryystäminen, kovaääninen nielaisu, kuorsaus ym. Olen kyllä miettinyt onko minulla heikot hermot tässä kohdassa, voi olla. Muuten koen olevani aika pitkäpinnainen, josta olen saanut kiitostakin.
Nautin myös hiljaisuudesta. Muistan aina hetken kun lapissa kiipesimme korkealle vuorelle, istuimme puhumatta, eikä kuulunut mitään, tuskin tuulen henkäystä. Meren rannalla johon ei kuulu muu kuin aaltojen loiske, on musiikkia korville.
Toisen ihmisen kanssa keskusteltaessa pitäisi myös muistaa kuunnella mitä toinen sanoo, ei riitä että kuulee.

Haju
Varsinkin pahoille hajuille olen ehkä liiankin herkkä. Joskus ohikulkevat tai lähellä olevien ihmisten haju saa melkein pahoinvoivaksi. Monesti olen huomannut että kun olen tulossa sairaaksi kaikki hajut korostuvat. Eikös hyvät hajut olekin tuoksuja:)

Maku
Tätä aistia tarvitsen paljon työssäni ja luulen ja toivon että se on kehittynyt vuosien ja kokemuksen mukana.
Hyvästä ruoasta tuleva makunautinto on todella ihana. Ruoan ei tarvise olla erikoista, aivan tavallinen ruoka, juoma, leivonnainen tms. voi tehdä mielen hyväksi.

Tunto
Käsinkosketeltavaa. Tuntuu hyvältä - kosketus, kylmyys, kuumuus, pehmeys, kovuus, kipu -tai pahalta, monenlaiselta. Kivun kanssa olen ollut viime ajat tekemisissä, toivon että se on pian ohimenevää.
Tunto on myös sielun ja mielen syvyyksissä. Sielläkin se on samoin kosketeltavissa.

Kuudes aisti
Toisinaan käy niin että aavistaa jonkin asian tapahtuvan ja sitten se tapahtuukin. Onko tämä se kuudes aisti vai mikä. Joskus kun tulee näitä aavistuksia ne saattavat vähän pelottaakin, silloin yritän unohtaa ne mahdollisimman nopeasti enkä ajattele koko asiaa.

Näistä asioista riittäsi kirjoitettavaa vaikka kuinka paljon, tuntuu että samalla kun kirjoittaa tulee uusia ajatuksia mieleen, mutta kuka niitä jaksaisi lukea:)

Monien blogeissa näyttää jo olevan näitä aistituntemuksia enkä näin ollen jatka tätä eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti