maanantai 24. marraskuuta 2008

Korttiharjoittelua

Viime viikon loppupuolella ehdin vähän harjoitella korttien tekemistä. Tyttärelläni oli torstaina syntymäpäivä ja halusin tietenkin antaa hänelle omatekoisen kortin, kun nyt vähän olin siihen hommaan oppia saanut.



Viikonloppu meni kyläillessä ja mieheni kuoroharrastuksen merkeissä. Sunnuntaina tultiin kotiin kovassa lumimyräkässä. Monenlaisessa kelissä on tullut kuljettua, mutta tämä oli kyllä niitä pahimpia. Moottoritiellä ajettiin pitkän matkaa 50-60km/h kun eteenpäin ei nähnyt yhtään. Ohittelijoita kuitenkin oli myös liikkeellä ja ihmettelin kyllä kovasti miten rohkeita ihmiset ovat.
Meillä meni aikaa tuohon matkaan kaksi tuntia, normaalilla kelillä se kestää tunti ja 15min. Kotona huomasin että minulla oli hartiat ja niska aivan kipeinä. Jännitti niin kovin vaikka istuinkin apukuskin paikalla.
Nyt kyllä sormet syyhyävät jo ompelukoneen äärelle, liian monta päivää on oltu erossa:)

3 kommenttia:

  1. Korttien tekeminen on kivaa eikä kovin vaikeaakaan.
    Aiemmin tein paljon kortteja myyntiinkin, mutta enää lähinnä omiksi tarpeiksi.

    VastaaPoista
  2. Siellä mun lähetyksessä oli jotain silmälläpitäen tätä sun uutta korttihurahdustasi :)
    SE ruskea pintainen on liimakalvoa millä voit se ohuen harsokankaan kiinnittää kartonkiin... :) uutta messuilta ostettua molemmat...


    Mä teen joka jouluksi sadoittain kortteja ja joka joulu päätän etten enää ensi vuonna teen näin paljon ja kuitenkin sit teen vielä vähän enemmän...

    VastaaPoista
  3. Kivat kortit teitkin. Kyllä saajat ilostuu :) minä teen aina joulukortit itse. Nyt on ollut jopa kyselyä teenkö myyntiin asti, mutta en ole niin paljoa saanut aikaseksi. En teidä onko korttini edes kelvollisia myytäväksi :)

    VastaaPoista