lauantai 26. tammikuuta 2008

Pikkuompeluksia

Vähän hiljaista on nyt ompelurintamallani. Muutamana päivänä ei töiden jälkeen jaksanut tehdä mitään, oli vähän flunssainen olo, onneksi ei tullut pahempaa. Poikamme tuli Tampereelta kotiin viikonlopuksi, nyt ei sitten malta tehdä mitään.
Ellin järjestämän Ystävyys-vaihdon paketissa pitää olla jotain itse tehtyä, sen sain valmiiksi. Kuvan laitan sitten kun paketti on lähtenyt postiin.
Muutamia kortteja innostuin myös tekemään samalla kun oli levitettynä tarvikkeet ystävänpäiväkortteihin. Tässä kuva parista kortista, toisen laitoin nimipäiväonnitteluksi.

Korttien ympäri ommeltava reunus tuottaa suurimman tuskan, en millään meinaa saada tarpeeksi siistiä. Nyt testailin eri lankoja ja totesin että kyllä siinäkin on merkitystä työn jälkeen millaista lankaa käyttää, että eihän syy ole aina tekijässä:-))

Osallistuin myös MarLin järjetämään Ufo-tempaukseen, sen työn äärellä olen myös yrittänyt ahertaa. Kovin suuri työ siinä ei ole, mutta jotenkin vaan tuntuu sekin kestävän.

2 kommenttia:

  1. Heippa

    kerroppa mitä lankaa käytit korttien reunojen ompeluun?
    itselläni on sama ongelma tarpeeksi siistiä ei tahdo saada
    ja olen ajatellut , että ompelijassa vika.

    ;) Pirjo

    VastaaPoista
  2. Ruskea lanka on Madeira Rayon, se oli mielestäni aika sopivaa. Kirjava on Madeira Metallic. Nämä ostin Lahden Singeriltä ja näin niitä messuillakin.Ystävänpäiväkortteihin käytin peekaalta tilaamaani vaaleanpunaista lankaa ja se oli ehkä parasta. Toisiin laitoin kirkkaanpunaista (en muista mistä on tullut). Siitä en kovasti tykkää. En ole kylläkään minkäänlainen lankojen asiantuntija, mutta kokemuksesta oppii:-)

    VastaaPoista