Eilen ja tänään oli aikaa ommella. Innokkaana kävin mysteerin kimppuun. Asettelin blokit suunnitteluseinälle ja laitoin tarkasti joka rivin alkuun numerolaput etteivät palat vaan mene sekaisin. Ja sitten ompelemaan, blokkien ollessa aika isoja työ edistyi kohtalaisen nopeasti. Pakko oli ottaa kuva vaikka työ onkin keskeneräinen ja hyvä oli että sen tein, nimittäin kuvausvaiheessa huomasin virheen!!! Onneksi nyt eikä sitten vasta kun reunakaitaleet ovat paikoillaan. No, purkamaan vaan ja osat uudelleen yhteen.
Siitä tuli hieno, vaikka värejä ei olekaan niin paljoa kuin mallissa. Minullekin tulee tuo lehti, mutta en saanut aikaiseksi ensimmäistäkään blokkia.
VastaaPoistaMinusta kaksivärinen toteutuksesi tuo keskiosan kuvion paljon paremmin esille kuin mallissa! Hienolta näyttää :)
VastaaPoistaOlen sanaton, niin kaunis tuo on.
VastaaPoistaNäyttää hienolta, kuviot selkeät ja värit sopivat hienosti yhteen. Kaunis on.
VastaaPoistaPeitosta tuli hieno. Ja virhe kannatti kyllä korjata :) Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista
VastaaPoistaJännä malli, eikä värien vähyys haittaa mitään. Itse olisin varmaan kerrantanut virheen toisellekin puolelle, - purkanut ihan yhtä paljon - ja tehnyt mallista vielä enemmän itseni näköisen :) Mulle on jotenkin vaikeaa noudattaa ohjeita yksi yhteen silloinkaan, kun kankaita riittäisi.
VastaaPoistaHieno mysteeri!!! Kannatti tehdä!
VastaaPoistaMaritta