perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kännykkäpussi ja kasvihuoneen kuulumisia

Monesti kävelylenkille lähtiessäni olen etsinyt kaapeistani ja laatikoistani sopivaa kuljetinta kännykälle, sopivaa vaan ei ole löytynyt;) Jos vaatteissa ei ole taskua kuten lämpimänä kesäpäivänä saataa olla niin puhelin olisi kannettava kädessä tai kuten minulla viimeksi - pienessä muovikassissa. Silloin kyllä ajattelin että eihän voi olla totta että kaikenlaisia pussukoita ompelen mutta en saa aikaiseksi tehtyä sopivaa pussia puhelimelleni.
Pussukkasankapussukoita ommellessani olin leikannut porokankaan liian suureksi ja tikannutkin sen vanuun valmiiksi ja kuinkas ollakkaan pala oli juuri sopiva tähän tarkoitukseen.




Kasvihuoneessa on jo paljon vihreitä tomaatin alkuja odottamassa kypsymistään ja uudet kukat ennustavat uusia tomaatteja. Pienet kurkunalutkin ovat jo tulleet esille. Paprikantaimenen laitoin ensimmäistä kertaa kasvihuoneeseen, siinä on valkoisia kukkia ja pieniä sormenpään kokoisia nystyröitä. Jännä nähdä kasvavatko suuremmiksi:)
Ruohosipuli, sitruunamelissa ja minttu ovat mahtavan kokoisia ja makuisia:)

Kasvimaalla perunan varret antavat uskoa että komeita perunoita saataisiin syksyllä. Sipulit, kesäkurpitsat ja porkkanat ovat hyvällä alulla. Punajuuret ovat vasta pienellä taimella ja luulen että niitä ei meillä tänä vuonna nähdä paitsi kaupasta ostettuna.




Oman maan salaattia saadaan kohta lautaselle. Vasemmalla olevasta rucolasta on kiinnostunut myös joku ötökkä koska lehdykät ovat täynnä pieniä reikiä

11 kommenttia:

  1. "Se mitä ei ole, se ommellaan sano Irma kun kännykkäpussin tikkas". (Tää oli uusi suomalainen sananlasku :))

    Onpas teillä ihanan siisti ja nätti piha!

    VastaaPoista
  2. Tuo oli kyllä paras sananlasku aikoihin:) yritetään pitää muistissa:)
    Siisti piha, hmm, huomastiko vinon, epämääräisesti suojatun puupinon omenapuun takana;)

    VastaaPoista
  3. Näppärän kännykkäpussin ompelitkin. Hyvin siellä kaikki kasvaa ja niin kauniin näköistä!

    VastaaPoista
  4. Kumma, miten joskus meinaa olla että "suutarin lapsella ei ole kenkiä", mutta kyllä järjestyy! Hieno kasvitarha sinulla! Meilläkin on niitä samoja jotka tekee pieniä reikiä rucolaan.

    VastaaPoista
  5. Kiva kännykkäpussukka ja hienosti siellä kasvit kasvaa! Kiva tuo istuskelupaikka omenapuun katveessa.

    VastaaPoista
  6. Kätevä kännykkäpussi :)
    Sinulla on hyvässä kasvussa kaikki, ja niin mainio laatikkopuutarha! Kohta saat maistaa omia tomaatteja ja kurkkua, mikä sen ihanampaa!!

    VastaaPoista
  7. Suutarinlapsella ja silleen....kiva pussukka.
    Peitä rucola kevyesti harsolla, saat enemmän salaattia kuin toukat.

    VastaaPoista
  8. Kaunis kangas kännykkäpussukassasi ja mikä vehreys puutarhassasi vallitseekaan :) Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista

    VastaaPoista
  9. Eikö teillä kasva ollenkaan RIKKARUOHOJA! Niin herkullisia salaatteja tulossa, eikä yhtään etanan syömää. Meillä on tänä vuonna ensimmäisen kerran 25 vuoteen paljon etanoita ja söivät samettikukatkin. Odotan myös mustan kirsikkatomaatin kypsymistä kasvihuoneessa. Kyllä itsekasvatetut on vaan niin maukkaita ja hyviä!

    VastaaPoista
  10. Käytännöllinen kännykkäpussi. Kasvimaa näyttää hyvältä. Suosittelen rukolan peittämistä harsolla ja etanoita pitäisi vain jaksaa kerätä. Itse keräsin alkukeväästä ahkerasti, nyt ilmestyy vain muutamia silloin tällöin.

    VastaaPoista
  11. Ihan kauheaa, jos pussukkatehtaan johatajarouva tallustelee pitkin kyliö kännykkä muovikassissa! Kyllä nyt huippaa ja pyörryttää. Onneksi sait sen verran ittestäs irti, että teit itsellesikin hienon hirvipussukan. Kyllä on kaunis tuo sinun pihapiiri! Ja salaatit niin sievissä riveissä. Minun salaatit oli ihan kamalat ja etanat tuli ja söi ne. Täytyi laittaa uusia siemeniä ja ihan vaan ruukkuun.

    VastaaPoista