tiistai 13. elokuuta 2019

Toinen kaitalerulla käytetty:)

Silloin tällöin on tullut ostettua kaitalerullia koska ne ovat niin kauniita:) Mitään muuta syytä hankintaan ei ole ollut;) Ei minkään näköistä ajatusta ostohetkellä mitä niistä valmistaisin:) Nyt olen ottanut tavoitteeksi ommella niitä ja monta kivaa ideaa kevätkursilla tulikin.
Ensimmäinen oli tämä aiemmin postaamani Ruusun sulle antaisin.



Toisesta kaitalerullasta valmistunut peitto sai nimekseen Monta porrasta matkan varrella. Kuvio ehkä näyttää enenmmän siksakilta mutta kun nimiajatus juolahti mieleen niin siinä se sitten oli!



Tummemman keltaisen ja vähän mustaa leikkasin kaitaleiksi rullassa olevien lisäksi niin työstä tuli sopivan kokoinen. Nyt kun katson valmista peittoa niin ajattelen että valitsemani keltainen olisi voinut olla astetta vaaleampaa niin ei pistäisi niin kovasti silmään valmiista pinnasta.




Harmaat ja mustat "portaat" on tikattu uomaan, sivu- ja kulmakolmioihin tein tuollaiset vähän koristeellisemmat kuviot:) Siinä käytin apuna Love Patchwork&Quilting-lehden mukana tullutta mallia.



Peiton takapuolen valmistin jääneistä pikkupaloista ja kahdesta eri sävyisestä harmaasta kankaasta. Kankaat sain juuri ja juuri riittämään kun tein sivuun vielä palkin rullan ylijäämäkankaista. Samasta syystä peiton tiedot oli laitettava sivupalkkiin:)





Tässä yhtenä päivänä selailin mainoslehtisiä ja vähän hymyilytti kun tuli tämä mattokuva vastaan:)

14 kommenttia:

  1. Kaitalerullat taipuvat moneksi. Monesti olen itsekin niitä hiplannut, mutta en vielä kertaakaan ostanut, kun olen palauttanut mieleeni kotona olevat kangaslaatikot. Kaunis peitto taustaosa mukaanlukien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet viisas nainen;) Valmis kaitale rajoittaa ompelijaa mitä siitä voi valmistaa:) Yritän seuraavan kerran kaupassa rullan osuessa kohdalleni samaa taktiikkaa kuin sinä -> miettiä mitä on laatikoissa ja hyllyillä:)

      Poista
  2. Tuo ensimmäinen on niin ihana!
    Arvostan taitojasi, olisipa ihana osata itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Tilkkutöiden ompelminen ei ole vaikeaa ollenkaan:) Intoa ja aikaa kun piisaa niin syntyy vaikka mitä:)

      Poista
  3. Hienoja ovat. Kyllä pitäisi jotain alkaa ommella, on joitain kankaita, enkä tietysti niistä raaski luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Joitain kauan sitten ostamiani kankaita olen säilönyt enkä malttanut käyttää kauneutensa takia. Nyt sitten eivät välttämättä kaikki olekaan sopivia töihin;) Joten olen todennut että käyttöön vaan sitä mukaa kun hankkii:)

      Poista
  4. Kauniita peittoja molemmat taustoineen, kaitalerullat ovat aina haasteellisia käytettäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastettahan näissä tilkkutöissä tarvitaan, ainakin silloin tällöin muuten olisi liian helppoa;):)

      Poista
  5. Kyllä kaitaleista tulee hienoja töitä, vaikka hieman haastavia ovatkin käyttää. Minä kyllä tykkään kun tuo keltainen on tumma, siinä on särmää! Nopsaanpa saivat kopioitua peittosi matoksi :))

    VastaaPoista
  6. Katsotaan nyt miten kauan ostolakkoni kaitalerulliin pitää:)

    VastaaPoista
  7. Oikein kaunis peitto! Ei ole pahaa keltaista ollenkaan! Ja myös tausta taas niin tyylikäs! Ei ole matto kuitenkaan yhtä hieno vaikka yrittää.

    VastaaPoista
  8. Kyllä on kaunista! Ihanat, käytännölliset ja hienot työt.

    VastaaPoista