tiistai 12. maaliskuuta 2019

Kangaskopat pompulanauhalla

Kuten arvata saattoi ompelin vielä kaksi kangaskoppaa joiden reunaan lisäsin pompulanauhaa jota jäi vielä näidenkin valmistumisen jälkeen. 



Hulpiosta tehdystä pinnasta olen joskus tehnyt kehyskukkaron ja sitä oli palanen jäljellä. Muokkasin sen kopaksi ja nyt on sekin pala löytänyt paikkansa. Samoin hävisivät pienet hanhenpalat joita olin tehnyt crazy-kassiin ja niitäkin oli jäänyt käyttämättä. Kohta on huusholli täynnä kaikenlaisia törppöjä joten on varmaankin aika siirtyä taas talopeiton pariin:)


Miehen laulukuoron konserttiin leivoin muutaman kuivakakun kahvitarjoiluun. Tämän muotin olen ostanut joskus miniälle ja nyt pyysin sitä kokeiluun. On vähän erilainen kuin ihan tavallinen peruskakkumuotti. Mielestäni sillä valmistui aika kivan näköinen kakku. Kakun alla on lautanen jonka sain anopilta kun hän ei enää tarvinnut sitä. En oikein tiedä miten vanha se on, eikä varmaankaan mikään keräyskohde mutta tosi kiva. Tuollaista en ole nähnyt missään. Vati on matalajalkainen ja "kakkupaperi" on kahden lasin välissä.



Meillä syödään melko harvoin hampurilaisaterioita mutta joskus sentään kuitenkin;) Onninkin oli tietenkin saatava omansa ja tuossa näyttää kovasti pohtivan mistä alottaisi:) 

8 kommenttia:

  1. Kangaskoppatehdas on ollut toiminnassa. Niihin voi piilottaa kukkaruukun kukkineen. Kiinnitin heti huomiota kakkuvuoan kauniiseen muotoon. Onnia narrataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kopat ovat monikäyttöisiä:) mitä vaan keksii laittaa niihin:)
      Onnia ei huijata, katseli vähän aikaa ja käänsi päänsä pois:9

      Poista
  2. Kaunii korit olet tahnyt, noin se käy kun on taito hyppysissä.
    Ihana koiruus!

    VastaaPoista
  3. Mukavan näköisiä nuo korit! Taitaa onni miettiä, että jotain on nyt vinossa tässä ateriassa!

    VastaaPoista
  4. Ihan alkoi tehdä mieli kokeilla kopan tekoa! Nuo on hauskoja ja tarpeen pikkutavaroiden säilytykseen tai lahjaksi täytettynä namuilla tai jollain kivalla. Ihana kakku, jotenkin vanhanaikaisen näköinen. Ja aluslautanen on hieno. Voi Onni parkaa, nytkö häntä huijataan tekoburgerilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain kopat jopa heti käyttöön. Olisi pitänytkin laittaa niistä kuvat. Tumma kapea on juuri sopiva kirjoituspöydällä oleville kynille ja hulpioista tehtyyn mahtuu mukavasti muistilaput:)
      Kyllä Onni tajusi huijauksen, ei ollut kiinnostunut;)

      Poista