keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Tilkkutyökirjoja ja villihanhia

Pohjanmaan ystävärouva oli käynyt paikkakuntansa kirjastossa jossa oli ollut myös kirjojen poistomyynti. Kirjoja selatessa vastaan oli tullut tilkkutyökirjoja ja mukava ihminen kun on niin siinä kohtaa oli hänelle tullut mieleen etelän ystävätär:) Kirjat tuotiin meille kotiin asti, samassa paketissa oli itse valmistettuja joulun herkkuja:) Muutaman kerran olen jo selannut kirjat ja tietenkin niistä on löytynyt aika monta mielenkiintoista mallia. Nyt pitää odotella että sitä aikaakin vielä löytyisi;) 



Alimpana olevassa kirjassa on tilkkumaalaustekniikalla valmistuneita töitä, hienoja mutta aika vaikean näköisiä. Keskimmäisessä on paljon puutarha-aiheisia töitä joita oli kiva katsella ja tuli suuri houkutus ottaa joku malli heti työn alle. Ylimpänä olevassa on applikaatiomalleja joista kansikuva jo antaa viitteen. Kiinnostava on tämäkin:)


Kaiken muun puuhastelun keskellä on kuitenkin päästävä ompelukoneen kanssa edes hetkeksi hääräämään ja koska kovin isotöistä työtä ei voi aloittaa niin jotain pientä sentään. Pitkän aikaa on haavena ollut tehdä villihanhipussukka ja sen sain muutaman illan aikana ommeltua.




9 kommenttia:

  1. Ihana villihanhi-pussukka! Kauniissa kaaressa lentävät hanhet. Ei ehkä onnistuisi minulta. Joku menisi varmasti väärään suuntaan. Kirjat näyttävät kiinnostavilta, se tilkkumaalauskirjakin! Päällimmäinen kirja on tuttu, löytyy omasta hyllystä. Ihania tuommoiset ystävät, jotka älyävät käyttää tilanteet hyväksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä olisikin pitänyt ommella joku hanhi eri suuntaan:) Joo, saatuaan tuollaisen "lahjoituksen" voi päätellä että minua on ajateltu:);)

      Poista
  2. Villihanhipussukan hanhet lentävät oikein nätisti. Ompelitko paperiompeluna vai ihan villisti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperiompeluna ompelin, ties lintuja olisi tullut jos villisti olisin yrittänyt:)

      Poista
  3. Villihanhien lentomuodostelma on satumainen. Ihan tekisi mieli kokeilla itsekin tuota mallia.

    VastaaPoista
  4. Hienot villihanhet! En ihmettele, että halusit tehdä niitä.

    VastaaPoista
  5. Kivoja lahjoja olet saanut. Aika rientää ja jo nyt ollaan uudessa vuodessa. Eli HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

    VastaaPoista
  6. Hienosti hanhet lentää mutkitellen, kiva ja erilainen malli!

    VastaaPoista