torstai 25. helmikuuta 2016

Mosaic Quilt

Mosaiikkityö on tehty tyylillä; leikkaa ja ompele. Valmista mallia tähän ei ollut mutta samantyyppisen työn olen joskus jossain nähnyt ja se oli jäänyt mieleen kiinnostamaan. Ensin kuitenkin mietin minkä kokoisen työstä haluan ja minkä kokoiset ruudut siihen tekisin, siitäpä työ rupesi hahmottumaan. Batiikkikankaita on tullut hankittua jonkin verran ja onneksi sopivia värejä löytyi riittävä määrä. Taas sain tilaa uusille hankinnoille:) Marlen blogista arveltiin että olisiko nuo ruutujen vinoudet leikattu  "pienessä sievässä", mutta kyllä ne ihan tarkoituksella on tehty:)  satunnaisesti leikattu sieltä täältä.





Kuvia on otettu monesta kulmasta, sisältä ja ulkoa. Taidan olla vähän ihastunut ompelukseeni:) Jos tekisin työn uudestaan niin leikkaisin valkoiset osuudet vähän kapeammiksi mutta ihan sopiva se on näinkin.





Työn takana olevan kankaan ostin joskus Eurokankaasta. Ajattelin että se olisi aika tehokkaan näköistä kassien vuorikankaana. Varastostani löytyneistä kankaista se oli tällä kertaa paras vaihtoehto työn taakse. Pieni pala jäi vielä kassiakin varten;)


Tikkauskuvio on Loops and hearts. Sitä olen tehnyt ennenkin ja se on mielestäni helppoa ja mukavaa ommella. Oikein tuntee itsensä taiteilijaksi, kone ikäänkuin liitelee suuria "viivoja" kuten taiteilijalla sivellin;)


Työn ja tekijän nimi sekä päivämäärä on printattu taakse. 

Sitten taitaa olla aika siirtyä uusiin kujeisiin;)

24 kommenttia:

  1. Kyllä sopii olla ihastunut! Todella kaunista mosaiikkia! Batiikkien hienot kuviot sopii niin hyvin tähän malliin. Valkoiset näyttää minusta hyvältä noin. Onneksi olkoon uudesta peitosta! Mukavaa jatkoa ;)

    VastaaPoista
  2. Ooh, onpa aidon näköistä! Hauska yhdistelmä kiven tuntua ja kankaan pehmeyttä, ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiven ja kallion olin itsekin näkeviväni työssä:) Ruskean mielsin hiekaksi.

      Poista
  3. Tulipa siitä tyylikäs ja moderni peitto! Ihania batiikkeja!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Tykkään peitosta kovasti vaikka sininen ei niin värini olekaan.

      Poista
  5. Viehättäviä batiikkiruutuja, joita valkoinen kangas kehystää. Tikkaus näyttää kivalta, minun pitäisi harjoitella sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tikkausmalli sopii minulle. Helppo tehdä ja peite pysyy kuitenkin pehmeänä.

      Poista
  6. Väritys on oikein hyvin onnistunut! Peitto on kerrassaan upea! Hienot tikkaukset.

    VastaaPoista
  7. Tämänkin kertainen "kuje" on vallan mielenkiintoinen. Ootellaan lisää. Ois niin mukava nähdä livenä ja hypistellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Katsotaan mitä seuraavaksi keksittäisiin:)

      Poista
  8. Kaunis väritys. En ole aiemmin nähnyt vastaavaa mallia. Batiikeista saa aina kaunista aikaan.
    Tuo Marlen, pienessä sievässä, olisikin oiva nimi työlle! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä harmittaa:( Tuo nimihän olisi sopinut niin hyvin tälle työlle. Voi miksi en sitä keksinyt. Seuraavalle työlle pitää kai järjestää nimikilpailu!

      Poista
    2. Nyt kyllä harmittaa:( Tuo nimihän olisi sopinut niin hyvin tälle työlle. Voi miksi en sitä keksinyt. Seuraavalle työlle pitää kai järjestää nimikilpailu!

      Poista
  9. En tiedä mihin avaruuteen kommenttini katosi, mutta kirjoitin että minullekin tuo malli on ihan uusi juttu. Kaunis on ja syytäkin ihastunut siihen. Valkoinen "saumaus" on tosi nätti tuolla välissä. Se miten saat epäsymmetrisiä mosaiikkeja onkin sitten minulle ihan ihmetys.

    VastaaPoista
  10. Peitostasi tuli tosi kiva! Minusta blokkien mitoitus on ihan sopiva. Tämäkin blokkimalli on laitettava muistiin...

    VastaaPoista
  11. Tämä on kyllä taas niin kaunis kokonaisuus, ja miten hienot tikkaukset!
    Onnittelut onnistuneesta peitosta!

    VastaaPoista
  12. Tämä on kyllä taas niin kaunis kokonaisuus, ja miten hienot tikkaukset!
    Onnittelut onnistuneesta peitosta!

    VastaaPoista
  13. Vekki, Tiinatei ja Marittä: kiitos kommenteista:)

    VastaaPoista
  14. Vekki, Tiinatei ja Marittä: kiitos kommenteista:)

    VastaaPoista
  15. Kaunis peitto! Ihailen kun sinulla syntyy valmista... itselläni nyt jotenkin jumittaa... kirpputori hommat vei puhdin...

    VastaaPoista