sunnuntai 30. elokuuta 2015

Sukat ja kassit

Hiljaista on taas ompeluhuoneessa. Mikään homma ei oikein etene. Monta on aluillaan ja vielä enemmän on suunnitelmissa.

Jämälangoista on valmistunut sukat. Nekin pitkän ajan tuloksena.


 Vanhanaikaisesta pellavatyyppisestä kankaasta ompelin peruskassin. Päällä on vetoketju lipareilla, muita hienouksia ei siinä sitten olekaan. Sisällä on vuori ja välissä ohut vanu. Tikkaukset kaarevilla ompeleilla harvakseltaan.Annan tämän rouvalle, jonka tiedän pitävän juuri tästä kankaasta.




Kodin kuvalehdessä oli kassin ohje jonka pohjan valmistus kiinnosti sen verran että sitäkin piti kokeilla.



Linkki kassin valmistukseen. 




11 kommenttia:

  1. Kivat kassit tekaisit. Ja tuo Päivölä on varmasti ollut todella kiva ja antoisa.

    VastaaPoista
  2. Ihanat laukut, ja pirtsakat sukat olet saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Sukat ovat kuin karkit! Ja kauniit kassit, minulta on jäänyt silmien väliin tuo Kodin Kuvalehden kassi, pitänee kaivella lehtipinoja.

    VastaaPoista
  4. Oikeat herkkusukat, suloiset! Kivat kassit:)

    VastaaPoista
  5. Aivan supersukat! Kassit ovat kauniit ja tarpeelliset.

    VastaaPoista
  6. Ensin luulin, että " vain sukat " tehtynä, kun sanoit, ettei hommat etene, mutta sitten tulikin vielä 2 kassia. Nopeaa touhua ja kaikki hienoja.

    VastaaPoista
  7. Eihän se ompeluhuone nyt ihan hiljainen ole ollut, kun on noin kauniit kassit valmistunut. Ihanat sukat.

    VastaaPoista
  8. Leikkisät sukat ja kassitkin hauskat. Toinen väritykseltään jo niin loppukesän haalistuneita värejä ja toinen ikiaikainen pirtsakka.

    VastaaPoista
  9. Hienoja "vain"-töitä! Varmasti on saaja onnellinen!

    VastaaPoista
  10. Värikkäät sukat ovat NIIN kauniita... hienoja kassejakin sinulta syntyy. Nostan hattua kun kokeilet uusia malleja. Itselläni kokeiltavien pino tahtoo vain kasvaa... ainakin kesällä.

    VastaaPoista