lauantai 27. kesäkuuta 2015

Uusi piha-asukas

Etupihallamme oli kahdessa tuijassa räkättirastaan pesät. Toisen pesän touhua pääsin seurailemaan hyvin koska se oli "studioni" ikkunan edessä. Kiikaria apuna käyttäen oli mukava seurata emolinnun hoivaamista, poikasten kuoriutumista ja lentoon lähtöä. Kuvaa en saanut otettua koska pesä oli korkealla ja ikkunan läpi ei saanut hyvää kuvaa. 
Nyt kun pesät ovat tyhjenneet huomasin että uusi asukas on saapunut takapihalle. Muutaman kerran kun olin kukkia kastelemassa asukas ampaisi karkuun kun lähestyin ruusupenkkiä. Arvelin sen olevan satunnainen kulkija. Aika hyvin se näyttää kuitenkin pihalla viihtyvän joten ehkä se on ajatellut majoittuvansa meille:(




Nämä kuvat ovat ikkunan läpi otettuja.




Hyvin tuntuu viihtyvän.

Tänä vuonna tein pihaan kasvimaan ja ostin sinne kaksi varsisellerin taimea jotka kasvoivat mukavaa vauhtia. Juhannusaattona grillatessamme ulkona huomasin että taimien ympärillä on vain lehdet ja varret hävinneet. Syyllinen makoilee ilmeisesti yläkuvassa. Harson olin laittanut osaan kasvimaata mutta en näiden päälle koska ei tullut mieleenkään että ne maistuisivat vielä kenellekään. Nyt harso on koko kasvimaan päällä ja lisäksi mies laittaa paraikaa muovista aitausta kasvimaan ympärille. Muoviaitauksista en tykkää sitten yhtään mutta pakko on tähän hätään se laittaa, tai saattaa käydä että istutukset häviävät parempiin suihin.



Cafe Mea Maria-blogin voittopaketissa oli kaunis aiheeseen sopiva kortti. Laitoin sen kehykseen ompeluhuoneen lipastolle. 






6 kommenttia:

  1. Ihanan luottavainen pupu lepäilee ♥

    VastaaPoista
  2. Onpa pupulla siinä mukava makoilla:) Kaumis taulu tuli kortista!

    VastaaPoista
  3. En ole koskaan nähnyt, että pupu nukkuisi kyljellään, vaikka niitä luuraa meidänkin puskissa. Piikkiset ruusut ilmeisesti antavat turvallisuuden tunteen. Kivat pupukuvat.

    VastaaPoista
  4. Kiva piha-asukki, mutta voisi varmaan käydä ruokatunneillaan muualla :D

    VastaaPoista
  5. Mukaviahan noiden pupujen ja rastaiden touhuja on seurata, mutta minä ainakin haluaisin syödä viljelemäni vihannekset ja marjat itse, ainakin osan niistä.

    VastaaPoista