maanantai 15. kesäkuuta 2015

Prinsessakassi


Pikkuprinsessa täytti neljä vuotta ja hänelle pyydettiin ompelemaan syntymäpäivälahjaksi kassi jonka sisään sitten laitettaisiin kaikenlaista prinsessalle tarpeellista tavaraa. Kassin valmistamiseen annettiin aikaa kaksi päivää tai paremminkin kaksi iltaa, päivisin ei valitettavasti pysty ompelemaan;) 
 Ensin tutkin kangasvaraston. Pallokangas löytyi melko helposti ja sitten vaan mallin pohdintaan. Tilaajan toiveena oli että kassissa olisi röyhelö joten sillä ajatuksella lähdettiin liikkeelle:) Muuten mallin suunnittelu ja kassin koko edistyi sitä mukaa kun ompelukone surrasi. Kerrankin seurasin kelloa mielenkiinnosta miten kauan aikaa kuluu tällaisen ompeluun. Kaksi ja puoli tuntia siinä meni kun työskenteli ahkerasti ilman kahvitaukoja:)


Kassin korkeus on 20 cm.





Sisällä on pieni tasku jonne mahtuu mukavasti pastillirasia.




15 kommenttia:

  1. Kylläpä pikku prinsessa saa suloisen kassin tärkeille tavaroilleen.

    VastaaPoista
  2. Onpa söpö. Kyllä prinsessan kelpaa. Hauskaa, että kellotit tekemisen. Kun ei ole kiire, niin tulee aikailluksi, mutta kiire tekee tehokkaaksi.

    VastaaPoista
  3. Varmasti neljä vuotiaalle mieleen! Ihan kuin karamelli :)

    VastaaPoista
  4. Just niin prinsessalle! Kyllä tiesi tilaaja kenen puoleen kääntyä :)

    VastaaPoista
  5. Suloinen prinsessakassi, kyllä tuolla kelpaa prinsessan kanniskella tärkeitä tavaroita:) Varmasti on mieleinen!

    VastaaPoista
  6. Ihana! Kyllä varmasti on prinsessalle mieluinen!
    PS. Palkinto on postissa;)

    VastaaPoista
  7. Ihana kassi. Prinsessa on varmaan ikionnellinen tuosta.

    VastaaPoista
  8. On niin söötti. Meitin prinsessa täytää kanssa 4 vuotta, tarvis kyllä tehdä tämmöinen :)

    VastaaPoista
  9. Ihanan hempsakka kassi prinsessalle.

    VastaaPoista
  10. Ja näin heiluu kassi...ihana!

    VastaaPoista
  11. Tosi söpöliini. Ja löytyihän sieltä sitä pitsiäkin! Prinsessoilla pitää aina olla pitsiä ja olit kivasti koristanut sillä taskun suun.

    VastaaPoista
  12. Hi-hii, onpa hilpeä ja söpöinen!! :o)

    VastaaPoista
  13. Juuri pienelle prinsessalle sopiva. :)

    VastaaPoista