sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Koiralle kaveri

 No enpä tiedä kuinka kavereita ovat mutta tuossa ne ainakin sopivat olemaan sulassa sovussa.
Enkä edes tiedä mitä näistä blokkikokeiluista tulee ja tuleeko mitään. Jotenkin en vaan saa aikaiseksi ompeluhuoneessa siis studiossa mitään järkevää. Kunhan vähän yritän puuhastella kun kerran siihen on sopivat tilatkin tehty. Oikeasti on useampikin vaihtoehto esillä mutta en osaa päättää minkä työn ottaisin ensin käsittelyyn:)
Kerroin työkaverilleni studiostani ja hän kyseli onko sillä oikein nimikin. Siitä juolahti ajatus että totta tosiaan nimi pitäisi keksiä:) Täytyypä laittaa mietintämyssy päähän ja pohtia tai sitten yrittää kysellä kavereilta:)



Vekki-blogin Mirjalta ostin ennen joulua tämän mäyräkoiran ja esittelinkin sen jo silloin blogissani. Nyt se pääsee uuteen kotiinsa sisarelleni joka on oikea mäyris-fani:) Tein koiralle samettinauhasta pannan kaulaan ja laitoin siihen koristeeksi helmisydämen. Siis tämä on varmaankin tyttökoira, nimikin on minulla sille valmiina, katsotaan sopiiko se uudelle omistajalle;)


7 kommenttia:

  1. Tuttu tunne tuo päämäärätön puuhastelu, sitä taitaa olla liikkeellä täällä eteläisessä Hämeessä ;) Eilen ja tänään olen sentään saanut siivottua, niin että pöydän pinnat näkyvät pitkästä aikaa - ja sitten eksyin karkkipapereihin, kun monessa blogissa on niitä väläytelty. Ja ihan muuta olisi pitänyt tehdä...
    Tuo kissa on muuten oiva kaveri koiralle, se on saanut koiran ilmeeseen lisää eloa :)

    VastaaPoista
  2. Hih, hauska! Eikä ole koira enää ollenkaan alakuloinen, pikemminkin utelias ja pikkusen seurallinen! :o)

    VastaaPoista
  3. Hienot kaverukset! Ja tietty mäykyn pantakin.

    VastaaPoista
  4. Kivat kaverukset ja varmasti tykkäävät toisistaan:)

    VastaaPoista
  5. Kiva kaveri! Kangasvalinnat ihan mainiot! Raidallinen kangas hieno tausta ja miten kauniisti kissa siitä erottuu!

    VastaaPoista
  6. On se vaan niin ihana koiruli!

    VastaaPoista