perjantai 30. tammikuuta 2015

Joulun patalaput ja katoava tiimalasi

Ajattelin olla fiksu ja aloittaa tämän vuoden jouluompelut ajoissa. Tosiasiassa etsin kaapista jotain ja vastaan tulivat jouluiset kankaat. Mietin tosissaan että voisin ommella jo tulevaa joulua varten jotain esim.patalappuja ja tabletteja siis pikkuliinoja. Patalappujen ompelemisten jälkeen pakkasin kankaat takaisin kaappiin, ei oikein tuntunut luontevalta puuhalta. Enkä ollut tulokseenkaan tyytyväinen:(
Kuvan oikeassa reunassa näkyvät ompeluneulat ostin Tilkkutarhan Minnalta. Näihin neuloihin ei lankaa tarvitse pujottaa vaan se vedetään neulan yläosasta läpi silmään. Hyvin toimii, kokeiltu on:)


Viime viikonloppuna kokeilin Päivölässä tätä katoava tiimalasi-blokkia joka oli yhtenä teemana kurssilla. Alunperin epäilin pidänkö tästä ollenkaan enkä tiedä vieläkään olenko kovin innostunut siitä. Oikea katoava tiimalasi on vasemmassa yläreunassa. Kolme muuta ovat syntyneet kun oikean version keskineliötä ei ole käännetty ollenkaan.





8 kommenttia:

  1. No nyt on ainakin muutama patalappu jo tehty valmiiksi:) Olen katsellut tuota katoavaa tiimalasiblokkia useammassa julkaisussa täällä blogistaniassakin, mutta täytyy sanoa, että en oikein myöskään syty sille, mutta eihän sitä koskaan tiedä...

    VastaaPoista
  2. Katoava tiimalasi on ihan hauska vaihtelu pikatekniikaksi. Olen tehnyt noin 20 blokkia ja mietin kovasti, mihin yhdistäisin ne. Mokasin neljä blokkia putkeen ja Neula&Puikon Lea otti ystävällisesti syntyneet silput haltuunsa. Mokien määrä kertoon kiinnostuksen lopahtamisesta ;) Patalappusi löytävät varmaan kohteen lähempänä joulua.

    VastaaPoista
  3. Hyvissä ajoin olet jouluompelusten kanssa liikkeellä! Minulla tahtoo hyvissä ajoin tehdyt ja hankitut lahjat unohtua enkä muista niitä enää joulun alla.

    VastaaPoista
  4. Ajattele, nyt kun sinulla on jo kivat joululahjukset siinä valmiina, voit joko paketoida ne kaikki samaan pakettiin tai laittaa jokaisen kirjekuoreen ja mukaan pieni joulutoivotus, nimi ja osoite päälle ja odottamaan sitä viimeistä päivää, kun joulutervehdykset on lähetettävä. Vaikka itsellesi laittaisit yhden, tulisi kiva yllätys.

    VastaaPoista
  5. Katoava tiimalasi on nyt pop. Mekin kokeiltiin sitä tilkkutyökurssilla. Etukäteen tykkäsin blokista tosi paljon, mutta ompelua kokeiltuani innostus lässähti :)

    VastaaPoista
  6. Sinulla onkin jo jouluvalmistelut hyvällä alulla. Somat patalaput.

    VastaaPoista
  7. Hyvä se on että on patalappuja valmiina!
    Mekin kokeiltiin killassa tätä katoavaa tiimalasia mutta en ole vielä käyttänyt missään. Näppärästi siitä tulee vaikka minkälaista tähteä.

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen katsellut noita katoavia erilaisia, mutta vielä on toteuttamatta. Hauskan näköinen tuo tekemäsi eri variaatioin.

    VastaaPoista