torstai 18. syyskuuta 2014

Kävin tänään ostoksilla

Ja mitäpä muuta kassista löytyi kuin SUKKAlankoja:) Pakko oli lähteä ostoksille kun näin mainoksen aivan ihanan värisistä Roosanauha-langoista. Kassiin mahtui myös tämän ja viime vuoden sukkaohjekirjaset. Myytävänä oli lisäksi heijastimia, tämän vuoden lankakerä ja viime vuoden sukka joka myös löysi paikkansa ostosten joukkoon. Kotona selasin sukkakirjat ja totesin että varmaankin pitää lähteä vielä hakemaan muunkin värisiä lankoja. Ohjeissa oli monta todella kaunista mallia mutta enpä ollut osannut ostaa oikean värisiä lankoja. Kaikille näillekin kyllä löytyy käyttöä;)

Adlibriksessä oli tarjouksessa laukkuhullun ompelukirja. Sekin piti tilata vaikka noita laukkukirjojakin taitaa kaapissa olla aika monta mutta kun halvalla saa........



Aina kun on pienikin hetki ollut aikaa niin olen yrittänyt ommella muutaman sauman uuteen työhöni. Kyllä se näyttää jotenkin valmistuvankin. Blokit ovat nyt kaikki valmiina suunnittelukankaalle järjesteltynä. Vielä voi niiden paikkoja vaihdella jos haluaa. Värejä on paljon eikä mitenkään järjestyksessä että voi olla aivan sama vaikka olisivatkin sattumanvaraisesti aseteltuna:)


            Otin kuvan sivusta viistoon enkä
 suoraan edestäpäin joten kuva
       näyttää huijaavan blokkien olevan
vinoja:) Väritkään eivät ole

ihan kohdallaan, kirkaampia ovat.

10 kommenttia:

  1. Ai sukkalankojahan ei ole koskaan liikaa :) Hieno pallokuosi tuossa tilkkutyössä!

    VastaaPoista
  2. Ai tämä on se tilkkuprojekti, josta joku aika sitten vihjasit. Näyttää hyvältä. Kauniit sukkalangat. Ei kai voi olla liikaa harrastuskirjoja hyllyssä.

    VastaaPoista
  3. Kauniita lankoja olet ostanut ja ah, mikä ihana tilkkutyö taas.

    VastaaPoista
  4. Mukava blokkimalli! Kauniit värit! Odotan mielenkiinnolla koko työn näkemistä - tulee varmasti todella kaunis!

    VastaaPoista
  5. Ihanat lankavärit! Minulla on vielä viime vuotisetkin Roosanauhalangat neulomatta... Blokki on tosi kiva, pitää laittaa muistiin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos vierailusta blogissani :) Sukkalankaa pitäisi itsekin käydä hakemassa, kun alkaa taas tuo sukkakausi ja lasten jalat ovat venähtäneet. Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista

    VastaaPoista
  7. Herkullisen värisiä lankoja. Jännittävä tilkkupinta tulossa.

    VastaaPoista
  8. Kivan näköistä työtä teet.

    VastaaPoista