tiistai 3. kesäkuuta 2014

Valmiista kangassuikalerullasta peitto


Ostin Tilkkutarhasta kangasrullan, aivan ihanan pehmeää kädelle mukavan tuntuisia kankaita. Valmista suikalerullaa olen havitellut pitkään ja halunnut kokeilla mitä suikaleista voisi tehdä. Jelly Rolls-kirjakin on joskus tullut hankittua. Monenlaisia malleja siinä olikin mutta mikään ei oikein tuntunut mielenkiintoiselta. Yhden sieltä kuitenkin valitsin:), pääsin helpommalla kuin olisin itse ryhtynyt miettimään ja ideoimaan. 
Kolme suikaletta on ommeltu yhteen ja leikattu suorakulmioiksi ja niiden toiseen päähän 60 asteen kulma.


 Leikatut palat yhdistetään vinokulmistaan pitkään kangaspalaan. Tämä on itse värjäämääni lakanakangasta.


8 kommenttia:

  1. Kaikkea sitä oppii, kun vanhaks elää :). En ole moisesta suikalerullasta koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa mainiolta.

    Ja sulla on ihan superkiva ja iloinen uus tausta täällä!

    VastaaPoista
  2. Tuo suikale on tosi kivaa ja aion myös kokeilla jossain välissä. Laita kuvia kun saat valmista, on mielenkiintoista nähdä miltä näyttää.

    VastaaPoista
  3. Nuo suikaleet ovat hauskoja ja nopeita ja rullan suikaleet sopivat toisiinsa. Oletko katsonut You Tubesta https://www.youtube.com/channel/UCWnhR7raxVFDHmDXqCIzuAw
    Missouri Quilt Co:n videoita, joissa tehdään erilaisista valmiiksi leikatuista kangasseteistä käden käänteessä kivoja tilkkutöitä?

    VastaaPoista
  4. Minulla on ollut jo kauan odottamassa kaksi pakettia batiikkikaitaleita, kun vaan ehtisi jossain välissä saada niistä jotain aikaan. Jännityksellä jään odottelemaan, minkälaista tilkkupintaa kaitaleistasi syntyy!

    VastaaPoista
  5. Hieno peitto tulossa innolla odotan lopputulosta. Mukaavaa ompelua.

    VastaaPoista
  6. Suikaleet ovat kyllä tosi hauskoja tehdä ja saada valmista tilkkupintaa nopeasti, vaikka mulla on kyllä yksi peitto vielä kesken viimevuodelta ja toinen rulla odottaa teko.
    Odottelen myös mielenkiinnolla lopputulosta:)

    VastaaPoista
  7. Kaunista jälkeä olet saanut jo rullastasi. Minun rullani on odottanut avaamista jo puolitoista vuotta,onhan se kaunis niinkin. Innolla odotan, mitä sinulta valmistuu, jos vaikka minunkin rullani muuttuisi tilkkupinnaksi.

    VastaaPoista
  8. Kaitaleiden sommitteleminen ja ompeleminen on mukavaa puuhaa! Hauskat kankaat sinulla.

    VastaaPoista