keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Sukkia ja kankaita

Useissa blogeissa on "mainostettu" Lahdessa olevaa Wexlerin kangaskauppaa ja asia on tietenkin jäänyt vaivaamaan mieltäni. Kerran ajelimme Lahden ohi matkallamme tuttavien luokse ja pyysin kuskia pysähtymään kauppaan mutta ei kuulemma ehtinyt:( Osoitekin oli minulla navigaattorissa valmiina ja matkaan ei olisi tullut montaa kilometriä lisää mutta kuski pysyi päätöksessään:( Ehkäpä häntä eivät kilometrit haitanneet mutta voi olla että päätepisteeseen olisi päästy paljon myöhemmin kuin oli suunniteltu.
Onneksi on verkkokaupat:) Paljon ihania kankaita sielläkin, mitä sitten itse kaupasta löytyisikään. Joskus sinnekin on kuitenkin vielä päästävä!


Kahteen keskimmäiseen ihastuin ensin:) Toinen oikealta sopii väreiltään Peekaasta hankkimaani kankaaseen ja muut ostin muuten vaan;)



Ompelukoneella on ollut hieman hiljaista. Aika ei vaan riitä joka paikkaan:( Autopeiton kanssa olen edennyt askel kerrallaan hitaasti. Kohta alkaa loma! ja sitten kyllä järjestän aikaa ompelemiseen:) Kunhan pesen ensin ikkunat, hoidan kasvimaata ja kasvihuonetta ja..........:)
Sukkia sentään kudon telkkaria katsellessa -siihen löytyy kyllä aikaa, ainakin Lemmen viemää on katseltava vaikka nauhoitettuna. 

11 kommenttia:

  1. Ihanat kankaat olet löytänyt, ja kivat "karkkisukat" olet kutonut.
    Ei kanneta huonoa omaatuntoa, vaikka ei niin ennätetä ommella. Nautitaan nyt kesästä ja ommellaan sitten talvella.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kankaita ja ihanat sukat!
    Nautitaan kesästä ja ulkona tekemisestä, talvella kerkiää istumaan ompelukoneella:)

    VastaaPoista
  3. Kiva, että sentään verkkokauppaan ennätit! Nätit kankaat.

    VastaaPoista
  4. Wexler taitaa pistää ovet kiinni. Olin näkevinäni jostain, että eivät jatkaisi nykyisessä osoitteessa.

    VastaaPoista
  5. Vekin kommentti herätti. Wexlerin facebook-sivulta saa vahvistuksen tyhjennysmyynistä. Myyvät kaikki pois. Jatkon jättävät avoimeksi.
    Makeat sukat olet tehnyt.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kangassetti. Sukat ovat niin kesäiset kuin vain olla voi. Täytyypä poiketa Wexleriin vielä ennen kuin lopettaa.

    VastaaPoista
  7. Niin kesäiset kankaat ja sukat samaan väriin! Hidasta on ompelu täälläkin. Mukava nauttia kesästä :) Sääli että kangaskaupat eivät pärjää.

    VastaaPoista
  8. Sukissa samoja värejä kuin kankaissa, lempparit helppo päätellä! :o)

    VastaaPoista
  9. Onkohan tästä lähdettävä Lahteen, jos Wexler pitää tyhjennysmyyntiä? Vaikka en kai oikeastaan tarvitse mitään. Aina kun luen autopeitostasi, ensimmäisenä tulee mieleeni autolle tehty peitto, ja ehdin ajatella, että joku tosiaan tekee tilkuista autolle peitettä ennenkuin muistan, mistä on kyse. :D

    VastaaPoista
  10. Tiedän ihmisiä, joita rupeaa ahdistamaan pelkkä ajatuskin joutua kangaskauppaan. Jostakin kumman syystä ne kaikki ovat miehiä. Kaiken lisäksi tämä ahdistus kangaskaupan oven edessä on perinnöllistä, se periytyy isältä pojille. :D

    Onneksi sait tilattua haluamiasi kankaita neitstä. Pitääkin kurkistaa, löytyisikö sieltä jotakin mieluisaa. tyhjennysmyynneissä voi tehdä hyviä löytöjä.

    Sukat sopivat hyvin kankaiden värimaailmaan. :)

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista