sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pellavainen parisängynpeitto.................

...................työn alla:) 


Kaariblokit on ommeltu. Osan olen silittänyt ja leikannut kokoonsa.





Suurin osa on tasoittamatta.




Nämä saavat kuitenkin odottaa vuoroaan vaikka mieleni tekisi jatkaa, mutta.........
Olin päättänyt että tänä viikonloppuna otan tilatun harmaita hiuksia aiheuttavan parisängynpeitteen käsittelyyn:) Peitossa on todella monta haastavaa kohtaa ja siksi en ole uskaltanut koskeakaan siihen. Työ ei ole varsinainen tilkkutyö mutta paloja siinä ommellaan toisiinsa kiinni. Kankaat ovat pellavaa, vaaleaa ja tummempaa. Tilaaja on piirtänyt hahmotelman minkälainen peitosta pitäisi tulla. Tämän tiedon perusteella tein mittasuunnitelman.



Kun saan pinnan koottua seuraavana ongelmana on tikkaaminen. Miten teen isolle pinnalle??? Tiedän että on olemassa Töölön Tilkkupaja-tikkauspalvelu ja veisin kovin mielelläni työn sinne mutta ensin on neuvoteltava tilaajan kanssa ja ehkäpä Soilenkin kanssa:)
Kerroin kyllä tilaajalle että jos peitosta ei tule hänen mieleistään otan sen itselleni, siitä tulee samankokoinen kuin oman sänkymme päiväpeittokin on. 
Nyt mennään askel kerrallaan. Juon kahvin ja sitten käyn kankaiden kimppuun! Huh-huh, vähän pelottaa ja tuntuu että kahvin juonnillakin siirrän taas työhön ryhtymistä eteenpäin:) Aamullakin oli tehtävä pitkä kävelylenkki, oliko sekin tekosyy:))




Tilkkutie-blogissa oli kiva linkki testaamaan minkä käsityö olet:) Testi on täällä.

Tein testin ja tulokseksii sain:

Olet satavarma saapassukka.
Jalkojasi eivät trendiaallot pääse kastelemaan. Teet tasaista ja laadukasta jälkeä. Käsitöitäsi osataan jo odottaa ja toivoa lahjoiksi. Tekeminen on luonteva osa arkeasi. Et tee itsestäsi numeroa, mutta ilahdut, kun näet käsitöitäsi käytössä. 
Villasukan ohjetta tarvitset vain, jos dementia iskee. Mutta olisiko näissäjoustinneulesukissa sopivasti pientä lisämaustetta puikoillesi?

Tähän voisin todeta että totta toinen puoli eli jotain osuu kohdalleen jotain kohtaa mietin onko näin:)

Käykäähän tekin testaamassa:)

10 kommenttia:

  1. No huh! On sinulla urakkaa siinä, mutta luulen sinun selviävän tästä todella upeasti, rohkeasti vain eteenpäin askel kerrallaan. Hyvät suunnitelmat olet tehnyt.
    Tein saman testin ja sain tulokseksi pikkutarkka pitsiliina, vaikka en itse itseäni ihan sellaisena näekään.

    VastaaPoista
  2. Haastavan työn olet saanut. Kyllä sinä siitä selviät.
    Minullekkin tuli testissä pitsiliina :)
    Olen ahertanut edelleen mysteerityön parissa..

    VastaaPoista
  3. Onnea tilaustyöllesi! Siitä tulee varmasti tyylikäs ja hieno. Suosittelen isolle pinnallesi Tikkauspalvelua. Soilen kone myös harsii tarvittaessa. Ellet halua (tai tilaaja ei halua) longarm-tikattua peittoa, harsimisesta olisi kotikonetikkaamisessa varmasti apua.

    VastaaPoista
  4. No huh. todella ison urakan oletkin alkamassa, moni ei edes uskaltaisi aloittaa, en ainakaan minä.
    Onnea työhösi, on siinä todella hommaa.

    VastaaPoista
  5. Onnea työhösi! Pellavassa riittää haastetta, mutta selviydyt siitä varmasti.
    Lehden testissä olin värikäs villapaita - se oli yllätys.

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä urakkaan! Testissä tuli minustakin pikkutarkka pitsiliina - pitää todella hyvin paikkansa :)

    VastaaPoista
  7. Nuo kaariblokit näyttävät mielenkiintoisilta, mitähän niistä muotoutuu. Ne harvat tilaustyöt, jotka olen tehnyt, ovat olleet kuin tervan juontia. Nyt olen oppinut kieltäytymään niistä. Oman mielialan mukaan puuhailu on paljon mukavampaa. Uskon, että taidoillasi selviät pellavasta hienosti.

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä tilaustyöhön. Saa sitä nyt vähän keksiä sijaistoimintoja. :) Ja ulkoilu sitä paitsi laittaa veren liikkeelle ja vilkastuttaa aivotoiminta.

    VastaaPoista
  9. Näen jo sieluni silmin upean lopputuloksen...

    VastaaPoista
  10. On tosiaan haasteellinen peitto. Mutta varmasti upea valmiina. Laitahan kuvia sitten.

    VastaaPoista