sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kaitaliinan muodonmuutos

Sain anopilta aikanaan kaitaliinan jolle ei meillä ollut käyttöä mutta onneksi en hävittänyt sitä. Ilmeisesti jokin ajatus kuitenkin piili takaraivossa että joskus sitä voisi hyödyntää:)

Ennen.
Ostin tapetoituun huoneeseen pellavaiset verhot joita olen pitkään himoinnut. Huoneen remonttia suunnitellessa mietiskelin että nyt niille olisi sopiva kohde. Olin kaupoilla muilla ostoksilla kun valmiiksi ommellut pellavaverhot osuivat silmiini ja kaupat tuli tehtyä vaikka hinta oli mielestäni aika korkea:) 
Selasin koko liinavarastoni läpi ja sieltä ei sopivaa lipastolle löytynyt. Aika pohtiminen alkoi mitä teen, kaupoille en nyt ehdi enkä myöskään uutta ompelemaan. Kunnes hoksasin että tästä käyttämättömästä liinasta voisi saada aikaiseksi jotakin:) Kaapissani on pellavapitsiä jolla sain sopivasti lisättyä hieman pituutta uuteen liinaan kun olin leikannut kirjotut osiot pois:)
Lipasto on tyttären edellisestä asunnosta mutta kun se ei mahtunut heidän uuteen asuntoonsa halusin  säilyttää sen. Siis tuleeko nyt mieleen että en hävitä mitään ja kerään kaikkea säilytykseen "jos joskus kuitenkin tarvitsee", ei kuitenkaan pidä paikkaansa, joskus tulee heitettyä pois turhankin herkästi.


Jälkeen.


Lipastolla oleva lamppu on myös anopilta meille kulkeutunut. Vielä en tiedä onko sen lopullinen paikka tuossa. Lapun alla on itse nuoruudessani virkkaama liina:)

 Huoneen sisustus jatkuu pienin askelin.

12 kommenttia:

  1. Hieno kokonaisuus. Varmaan säästit kirjailut johonkin muuhun tulevaan tarpeeseen ;-). Mutta miksi kynttilänjalka on lattialla? Onko se väliaikainen paikka vai tarkoituksella? Jäin tätä hieman miettimään.

    VastaaPoista
  2. Tilkunviilaaja: Kynttilänjalka on todellakin väliaikaisesti lattialla. Sisustus kun on vielä kokonaaan "vaiheessa". Laikatut osat SÄÄSTN, todellakin;-)

    VastaaPoista
  3. Kylläpäs nyt tuli monta kirjoitusvirhettä tekstiini.
    Laikatut=leikatut. SÄÄSTN= säästin.

    VastaaPoista
  4. Pellava on niin ihana materiaali, että siitä kannattaa maksaa. Verhot tulevat varmasti olemaan mieluisat vuosikausia. Hyvältä näyttää huoneen kehitys. Rohkea veto leikata kirjailut pois liinasta ja alkaa käyttää sitä yksinkertaisemman oloisena.

    VastaaPoista
  5. Pellava on aina hyvä valinta, pidän siitä ja liina kaunis, kirjottut osat voi käyttää johonkin muuhun duunaukseen. Kaunis lipasto!

    VastaaPoista
  6. Joskus tulee säästettyä ja säilöttyä ihan kaikki mahdollinen, ja sitten kun jossain vaiheessa kyllästyy täpötäysiin kaappeihin ja heittää jotain pois tai vie kirpparille, niin annas olla, kun heti pian sen jälkeen tulee mieleen joku kuningasidea, johon justiin sitä yhtä ja ainoaa hävitettyä juttua olis tarvittu :)
    Että ihan hyvä, kun et heittänyt pois :)

    VastaaPoista
  7. Kvilttaaja: olet oikeassa, pellava on niin ihanaa. Käyn useamman kerran päivässä tuossa huoneessa vaan ihailemassa verhoja:)Antavat todella rauhallisen ja kauniin vaikutelman.Yhtään ei harmita että maksoivat mitä maksoivat:)
    Tilkkureppu: ehkäpä kirjotut osat löytävät joskus vielä paikkansa:)
    Annukka: olen huomannut saman asian. Juuri sen heittää pois mitä kohta tarvitsee. Muuta roinaa saattaa olla turhanpäiten:)

    VastaaPoista
  8. Liinasta tuli hieno. Pellavaverhot kestää, myös katseita, vuosikausia. Eikä niissä hinta ole niin ratkaiseva kuin jossain tavisverhoissa.

    VastaaPoista
  9. No joo hienohan tuosta tuli, mutta onhan se vähän rikosluonteista rikkoa käsityötä.

    VastaaPoista
  10. Tyylikäs, rauhallinen kokonaisuus! Minullekin tuli hätä niiden liinanpäicen osalta, mutta tallessahan ne kommenttien perusteella ovat ;)

    VastaaPoista
  11. Kyllä se niin on, ettei mitään paranis hävittää. Nätti liina tuli.

    VastaaPoista