keskiviikko 30. tammikuuta 2013

SatunNainen arpoo



Synttäriarvontapalkintona siis Harrods-pannumyssy
ja jotain muuta teemaan sopivaa (kunhan kehittelen...).

Klikkaamalla kuvaa pääset satunNaisen blogiin

tiistai 29. tammikuuta 2013

BOM 2013

Marittan vinkistä löysin linkin kuukauden BOM-työhön. Pariin vuoteen en näitä olekaan tehnyt joten nyt päätin lähteä mukaan. 


Tammikuun blokki on Jumping Jack Flash


Heti alkajaisiksi töppäsin valitsemalla tähtikankaaksi liian vaaleapohjaisen kankaan, tummemmalla olisi tähdestä tullut näyttävämpi.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Rapid City-työssä on vanu ja takakangas yhdistetty.
Tikkausharjoituksia olen tehnyt mutta huonolla menestyksellä. En ole ollenkaan tyytyväinen tuloksiini. Ehkä tikkaus on kuitenkin tehtävä perinteisesti, kuvioiden ympäri ommellen.
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::


maanantai 28. tammikuuta 2013

New Blog Love


Sain mieltä lämmittävän tunnustuksen Eija K:lta:)





Näitä tunnustuksia näyttää olevan jo monissa blogeissa joten en nimeä sitä erikseen kenellekään. Mukavia, mielenkiintoisia blogeja on todella paljon. Osan olen kerännyt omaan blogiluettelooni ja lukuluettelossani on lisää:)

Kiitos Eijalle!

lauantai 26. tammikuuta 2013

Pöllöpussukka


Eilisen kangasostoksen innoittamana ja ihan kyllä tarpeeseenkin ompelin aamukahvin ja -lenkkeilyn jälkeen itselleni pienen pussukan. Vanha oli jo vähän nuhraantunut ja kulmistaan kulunut.

Koko 11 x 14cm.

Silitin eiliset kangashankinnat ja joskus aiemmin ostamani pöllökankaan ja nyt tuntuu että lisää pussukoita pitäisi ommella. Voisi olla hyvä ratkaisu pitää pieni tauko valmistuvan tilkkutyön kanssa kun  en osaa päättää tikkausmalliakaan. Jospa se ratkeaa kun antaa vähän aikaa ajatusen muhia:)
Taustakankaaksi olen valinnut pussukan alla olevaa vanhaa Marimekon Tiiliskivi-kangasta.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Usein tulee lähdettyä..............

............merta edemmäs kalaan:)
Tilkkutaiwaan Hannele muistutti jossain kirjoituksessaan että omalla paikkakunnallanikin on kauppa jossa myydään tilkkutyökankaita ym.tarvikkeita. Tänään päätin käydä tutkimassa mitä kaikkea sieltä löytyy. Tavaraa oli kyllä vaikka miten paljon -  kaikkia hyllyjä en vielä ihan tarkkaan katsastanut - menen toisen kerran paremmalla ajalla nyt kun sain selvitettyä kaupan sijainnin. Pikakatsauksella näytti että tilkkutyökankaita ei ihan mahdottomasti ollut, siis mieleisiäni mutta tutustun asiaan vielä, josko jotain jäi huomaamatta:)
Myyjättärenä olikin tuttu ihminen. hän on ollut muutama vuosi sitten samassa työpaikassa kanssani mutta alaa vaihtaneena oli asettunut kangaskauppaan, hyvä valinta:)

Ostokseni metrivetoketjua, jota lähdin kauppaan hakemaankin ja heräteostoksena pari kivaa kangasta.


Rapid Cityn blokit sain yhdistettyä. Tässä vaiheessa koko on 110 x 150cm. Reunoihin lisään ruskeat kaitaleet. Sitten seuraakin hankalampi vaihe, tikkaus, sitä olenkin kovasti miettinyt  miten sen toteutan. Mielessä on kyllä ajatus mitä haluaisin ommella mutta vähän pelottaa tuleeko työstä sillä systeemillä kova.



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Rapid City

Viikonlopputyöksi suunniteltu tilkkutyö valmistuu........mutta ihan niin pitkälle en päässyt kun olin ajatellut:) Eipä haittaa kun kiire tällä ei ole mihinkään.
Jo aiemmin olin etsinyt ison pinon uusia kankaita työtä varten, suunnitellut ja miettinyt värejä:) Kangaspaloja leikatessani hoksasin että tähän pystyy käyttämään muista töistä tähteeksi jääneitä pieniä paloja!! Leikkaaminen hidastui kun sopivia paloja piti etsiä ja etsiä, nopammin olisi leikannut kaikki uusista kankaista mutta nytpähän pääsin mukavasti eroon pienistä silpuista vaikka kyllä niitä vieläkin jää odottamaan uutta kohdetta.
Uskomatonta on miten monta kertaa leikkasin paloja ja ompelin, purin ja leikkasin ja ompelin. Puolen tuuman heittoja oli vähän väliä ja tietenkin väärään suuntaan eli palat olivat liian pieniä. Tarkka yritin olla leikkaamisessa mutta yrittämiseksi jäi:) noh, onneksi on kangasta mistä leikata uusia;)



Ensi viikko taitaa olla niin kiireinen että ompelulle ei taida jäädä aikaa mutta sitten:)) alkaa loma:))

perjantai 18. tammikuuta 2013

Maailman lapset




Pikkupeiton koko on 46 x 65 cm. Ompelin sen tämän peiton jäännöspaloista. Vieressä pienet kankaanpalat jotka vielä jäi tähteeksi:)
Tuo isompi peitto lähtikin aika pitkälle nimittäin Vietnamiin.

:::::::::::::::::::::::::::::::::
Tänä viikonloppuna olisi aikomus ommella jo aloitettua modernia pintaa aika pitkälle. 
:::::::::::::::::::::::::::::::::

tiistai 15. tammikuuta 2013

Arvonta:)


Käyhän osallistumassa:)


Kolme voittomahdollisuutta:)


Tervetuloa blogini uudet lukijat, tuntuu mukavalta että juttuni kiinnostavat:)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pöllö-avaimenperä

 Kuukausi sitten sain kaveriltani Saksankielisen tilkkutyölehden. Moneen kertaan olen sitä selaillut ja siinä on yksi malli joka kiinnostaa kovasti......mutta... saksan taito on ...siis ei ole. Tutkin kuitenkin ohjetta vielä uudelleen ja uudelleen niin ehkä jonain päivänä saan siitä paremman käsityksen:) ja voinhan yrittää googlella kääntää ja jos lopuista selviäisi päättelemällä;)
Lehdessä oli myös ohje tähän avaimenperään, noh kaavat kun oli niin siitä kuitenkin selvisin ilman ohjetta. 

Pöllön korkeus on 10 cm + jalat 5 cm + lenkki 5 cm,
siis aika iso!



Syksyllä pojaltani saamasta moderneja tilkkutöitä sisältävästä tilkkukirjasta  olen aikoja sitten valinnut mallin jonka haluan toteuttaa. Kankaatkin valitsin jo jokin aika sitten mutta vasta nyt pääsin työn alkuun:)

lauantai 12. tammikuuta 2013

Ruoka-aiheisia patalappuja..................



....................valmistui hillokellarityön loppukankaista. Tai siis leikkuujätteistä. Kankaita jäi kyllä vielä isoja paloja vaikka toiseenkin työhön, jota en kuitenkaan ole ompelemassa vaikka tapoihini kuuluukin tehdä kaksi tai kolme samanlaista kun oikein innostun. Onneksi ne kohteet ovat pikkutöitä:)




keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Koiratyyny Tarjalta

Tarjan tilkkupuutarhassa oli joulua ennen kilpailu johon osallistumalla oli mahdollisuus voittaa Tarjan ompelema tilkkutyynyn päällinen johon sai lähettää kuvan jonka Tarja siirsi tyynyyn.
Onni potkaisi minua ja voitto rapsahti kotiin;) Paketin avaaminen piristi päivää mukavasti.

Tyyny on todella hieno, toivoin sille reilumpaa kokoa ja sain mitä tilasin: 50 x 60  cm:)
Paketissa oli yllätyksenä Tarjan kaverin tekemiä kortteja, kauniita ja mukavia aiheita:)

Hillokellari-työstä pitää kertoa että tuon tyyppisen kuvan olen nähnyt jossain lehdessä joskus niitä selaillessani. Nyt idea putkahti päähäni kun mietin sopivaa aihetta  tilaustyölle. 
Joten  kaikkia kehuja en ihan kokonaan voi itselleni ottaa:)




maanantai 7. tammikuuta 2013

Hillokellari


Seinävaatteen koko on 85 x 150 cm.

Hillokellari tuli nimeksi tälle työlle, jonka sain kuin sainkin tikatuksi suunnitellussa aikataulussa:)  Minulta pyydettiin työtä määrättyyn kohteeseen. Mallia tai aihetta ei sen kummemmin annettu, se piti itse keksiä ja suunnitella vain työn koko oli määritelty.


Purkit nousevat mukavasti esille tikkauksen ansiosta, harmi ettei pulleutta erota kuvasta.





Naapurin koira kävi esittelemässä uutta hienoa takkiaan. Tämä on Mimosa-koira joka käy lenkillä kanssamme kun teemme pitkiä lenkkejä. Perunalaatikon herkuttelija on toisen naapurimme koira. 

lauantai 5. tammikuuta 2013

Tikkausta ja testailua

Vihdoin ja viimein pääsin tikkaamaan työtä joka on sitä odottanut jo useamman viikon, taitaa olla jo pari kuukauttakin:) Muut ompelukset ovat olleet kiinnostavampia ja ohittaneet  tämän työn valmistumisen:) Joskus vaan  tuo tikkaaminen tuntuu niin kovin työläältä että mielummin keksii kaikenlaista muuta ommeltavaa, muka tärkeämpää;)
Noh, nyt se viimein ja vihdoin on teon alla ja toivottavasti valmistuu pikaisessa aikataulussa että pääsen seuraavan työn kimppuun:) 


Tämä kirjoitus on myös pieni testaus. Kokeilen ajastusta. Enpä sitä yleensä tarvitse koska julkaisen tekstit samantien kun kirjoitan mutta halusin vaan kokeilla miten se toimii:)

torstai 3. tammikuuta 2013

Kiemuraliina ja patalappu:)

Ei kahta ilman kolmatta. Eikä mikään yllätys varmasti kenellekään että vielä valmistui yksi kiemuraliina. Kun kerran hommaan ryhtyy niin tehdään sitten useampi kerrallaan:) 
Ja loppukankaista riitti vielä patalappuun.
Kiemuraliinoja on helppo ja nopea ommella. Toisiinsa sopivien kankaiden valinta on ehkä vaikein osio tässä hommassa.



Kiitos uuden vuoden toivotuksista ja kommenteista koirakirjoitukseeni. Juttelimme eräänä päivänä naapurin kanssa lenkiltä tullessamme ja kerroimme tuon laatikkotarinan. Koiralle ei ollut tullut onneksi mitään ongelmia herkun nauttimisesta:)
Opinhan tapauksesta itsekin jotakin. Ehkä seuraavalla kerralla muistan peitellä ruokatarvikkeet paremmin ulos viedessä:)