perjantai 1. kesäkuuta 2012

Löytyihän se kuitenkin:)

Vihdoin viimein sain ajatuksen tulevaan torkkupeittoon. Kauan siinä menikin:) Tavallisesti mielessä on jonossa töitä joita haluaisi tehdä mutta aika ei anna periksi. Olen kyllä laittanut suosikkeihini ideoita mitä olen löytänyt selaillessa blogeja ja muita tilkkutöihin liittyviä sivuja mutta niistäkään ei löytynyt apua tähän tuskaan:) 
Selasin kaikki lehteni vielä kolmanteen kertaan ja sieltähän se idea siten sai alkunsa.
Valitsin kaapista työhön näillä näkymin sopivat kankaat, on myös mahdollista että ne vaihtuvat työhön ryhtyessäni:)





Kankaita silitellessä pohdiskelin tulevaa ompelusta ja samalla keksin jo nimenkin tulevalle peitolle. Nyt ei puutu enää muu kuin toteutus:)

Voisikohan näiden kaikkien ideoiden löytymiseen olla syynä se että tänään alkoi kesäloma;)



6 kommenttia:

  1. Äiti aina sanoi, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näin se lienee peittosikin osalta!
    Mukavaa viikonloppu ja loman alkua!

    VastaaPoista
  2. Rentouttavaa lomaa! Luovuus vaatii aikansa ja tilansa, kuten itsekin huomasit. Jään odottelemaan mielenkiinnolla lopputulosta.

    VastaaPoista
  3. Arvasin että aikanaan aihe löytyy!
    Joskus hyvä pitää tuumaustaukoa.Minullakin maalausaiheet ja muut meiningit muhimassa iät ajat,aikanaan sitten toeutus.
    Hyvää kesälomaa!

    VastaaPoista
  4. Hyvää Lomaa ! Hienoa että malli löytyi runsaudenpulasta huolimatta. Minun täytyy vielä odottaa 2 viikkoa ennenkuin pääsen kesälaitumelle.

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää lomaa! Kauniit kankaat, joten lopputulos on varmasti upea.

    VastaaPoista
  6. Mukavaa kesälomaa. Kauniit kankaat olet löytänyt työhösi. Mielenkiinnolla odottelen kuvia valmiista peitosta. Minulla on inspis jotenkin kadoksissa....

    VastaaPoista