tiistai 5. heinäkuuta 2011

200 km:n ajomatka päiväkahville


Eilen, ensimmäisen lomapäivän aloitimme suunntaamalla auton kanssa uusiin maisemiin. Keitimme kahvin termariin ja eväät pakattiin auton kylmälaukkuun. Ajatuksena oli lähteä tutustumaan Kemiönsaarelle jossa emme ole koskaan aiemmin käyneet. Matkalla tutustuin karttaan tarkemmin ja päätimmekin katsoa minkälainen on paikka johon tie päättyy. 


 Kahvit juotiin rantakalliolla matkan varrella ja samalla ihailtiin merimaisemia.




 Lövön komea silta oli valmistunut toukokuussa 2011. Tähän asti vesi oli ylitetty lossilla.


 Tie päättyi Kasnäsiin.





 Päivä oli vähän pilvinen mutta matkustusta se ei haitannut. Onneksi ei kuitenkaan satanut että voitiin katsella upeita veneitä. Niitä siellä oli aivan mahdottomasti, tässä kuvassa vain  murto-osa.




Armeijan autolautta oli juuri lähdössä Öröseen. Joskus nuorena tyttönä olenkin siellä käynyt erään tuttavani luona. Silloin sinne kuljettiin armeijan veneellä, mikähän lienee tilanne nykyään???

Takaisintulomatkalla poikkesimme Billnäsin. Kovin hiljaista siellä oli, vain muutamia kulkijoita oli liikkeellä meidän lisäksemme. 
Tämä pieni maja herätti kiinnostukseni rakennusapteekin pihalla. JOS olisi kesämökki, se soveltuisi hyvin vaikka vierasmajaksi:) Myös valaisinpylväs on melko mukava idea:)




2 kommenttia:

  1. Mukava olla kuvamatkalla kanssasi.
    Mekin ensiviikolla Hartolaan lähdössä, Suomen suvena mukava matkata.Hienosti kyllä viihdyn konakin,nyt kerssille meno Tollinmäen Kartanoon.

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka ihania maisemia. Varmaan maistui kaffeet hyvälle tuolla kalliolla. Kumpa joskus itsekkin voisi kokea tuollaisen hetken ja paikan.

    VastaaPoista