sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Monenlaista puuhaa on ollut näinä päivinä................


Silloin tällöin muutama pisto kerrallaan ommellen valmistui tämä lastenpeitto. Peiton reunat näyttävät livenä katsottuna aivan suorilta mutta kuvassa näyttäisi reunojen pullistelevan sinne sun tänne?:) Vääristymän - siis ilmeisesti ja toivottavasti vaan kuvassa näkyvän - virheen aiheuttaa oletettavasti reunoja kiertävä ruutukangas:)) Aina oppii jotain uutta, reunanauha olisi kannattanut leikata vinoon, niin ruutuvirhettä ei olisi syntynyt.
Peiton taustakankaaksi löysin kaapin kätköistä palan vanhaa Finnlaysonin lastenkangasta.



Muuttoa tekevän nuoriparimme K + H:n peittopaloja on tullut tikattua vasta kuusi palaa, vielä on 24 kpl jäljellä.





                                 

Eilen aamulla heräsimme klo 7, suuntasimme vuokra-auton ja peräkärryn kanssa Muroleen. Matkaa sinne kertyy pihastamme 175 km. Tavarat eivät mahtuneetkaan kerralla mukaan joten toinenkin reissu oli tehtävä vielä samanpäivän aikana koska auto oli palautettava aamuun mennessä. Viimeiset tavarat purettiin klo 24 autotalliin. Osa löytyy talosta sisältä eli nyt elämme vähän aikaa tavarapaljoudessa:)
Mieheni ja nuoripari lähtivät tänä aamuna hakemaan heppaa myös tänne. No, se ei taida mahtua pihallemme mutta sille on jo oma paikka varattuna.











                                      Tavarakasan takana on vielä pahvi-
 ja muovilaatikoita seinällinen.




5 kommenttia:

  1. Aika urakka teillä on ollut! Nyt kuitenkin varmaan kiva fiilis, kun on saanut "lapsen" lähettyville :)Koskahan mahtaisi olla tupaantulijaiset? Peitosta tulee tosi kaunis - kuvio on kiva ja värit tosi hyvät. Koettakeehan lepäillä jossain välissä!

    VastaaPoista
  2. Kyllä nuorenparin peitosta tulee oikein perhekalleus.Isotöinen ja erittäin kaunis.On ilo antaa ja ilo saada.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä tilkkupeittoa nuorille ;D

    VastaaPoista
  4. Nämä Irman peitot ovat aina niin komeita ja varmaan isotöisiä. Ja isotöistä se on muuttokin paikkakunnalta toisella. Onneksi nykyään on nuo hyvät kulkupelit joilla matkat taittuvat nopsaan. Tuo tavara se on kummallisen hyvää kertymään :)ja sen huomaakin kunnolla vasta, kun niitä alkaa siirtelemään paikasta toiseen.

    VastaaPoista
  5. Tosiaankin puuhaa, ja ihan työtäkin näyttää riittäneen! Ihania peittoja, norsut :) Ja nuorenparin peitosta tulee varmasti upea!

    VastaaPoista