perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuoden viimeinen päivä


Käy loppuaan kohti vuosi tää
ja muistot monet mieleen jää.
On tullut kalenterin vaihdon aika
ja katsotaan mikä on uuden vuoden taika.

Onnellista Vuotta


tiistai 28. joulukuuta 2010

BOM Row By Row/Mystery, Valmis


Vuoden 2010 mysteeri valmistui!!

Onneksi kuvioiden pohjakangasta ei tarvittu yhtään enempää, kangas nimittäin loppui juuri tähän kohtaan. Tai olisi sitä oikeastaan tarvittu vielä reunakaitaleisiin, mutta kun sitä ei enää ollut niin ei ollut. Niinpä oli itse suunniteltava jatko. Keltaisen ja ruskean kankaan valitsin jo työssä olevista kankaista jottei värimaailmaan tulisi enää kovin paljon uusia värejä. Keltainen ei ole aivan lempivärini mutta menettelee tuossa kohdin. Tikkauksena on kiemuroita kuvioiden välissä.


Työn koko on n.106 x 160 cm.

Alkuperäinen valmis työ löytyy täältä.

torstai 23. joulukuuta 2010


Mukavaa Joulua




Meillä töissä kävi oikea Joulupukki toivottamassa Hyvää Joulua ja toihan se mukanaan paketitkin kaikille:)
Tämä on kyllä aika tuttu pukki mulle, yritän olla kiltti muori sille vuoden ympäri.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Joulupukki vai tonttu.....

...........luulen että jompi kumpi oli käynyt tänään meidän postilaatikolla koska sinne oli tupsahtanut tämä lehti:) Muutaman irtonumeron olen ostanut jo aiemmin mutta nyt näyttää siltä että näitä lehtiä taitaa tulla useimminkin postilaatikkoon, kivaa!!

Olen huomannut ennenkin että poikani kuuntelee aika tarkasti juttujani:))

maanantai 20. joulukuuta 2010

BOM Row By Row/Mystery, Joulukuu

Tämän mysteerin viimeinen osa valmiina!
Vielä on jäljellä reunukset, vanun ja taustakankaan tikkaus, siis aika paljon:(

Joulukuu - Poinsettias


Läpi tuulen ja tuiskun ajoimme eilen joulua katsomaan Vanhaan Porvooseen. Keli oli kyllä kamala, mutta kyllä kannatti lähteä. Mukavasti päästiin joulutunnelmaan, kadut ja kaupat oli kauniisti koristeltu, joten silmälle oli kyllä iloa ja nautintoa. Ostoksia ei tehty kovinkaan paljon, jotain pientä kuitenkin, ettei tarvinnut tyhjin käsin takaisin lähteä:)


lauantai 18. joulukuuta 2010

BOM Row By Row/Mystery, Marraskuu

Joulukuuta jo mennään mutta nyt vasta sain mysteerin marraskuun osion ommeltua. Lehtiblokkia nuo kuvaavat:) Tässä nähdään hyvin miten kankaiden värivalinnat vaikuttavat lopputulokseen eli tällä kertaa valinta ei oikein osunut nappiin. Uusia en kuitenkaan lähtenyt tekemään, ehkä ne sopeutuvat muiden työssä olevien blokkien sekaan, no se nähdään kun työ on kokonaan valmis:)
Seuraavaisi joulukuun mysteerin kimppuun.

Marraskuu - Autumn Leaves

perjantai 17. joulukuuta 2010

Joululahjavaihto

Paketti tuli perille jo keskiviikkona mutta päivät ovat menneet lomakiireissä:) ja vasta nyt sain kuvattua paketin sisällön. Kaikea kivaa sieltä löytyikin ja varmasti käyttöä löytyy joka tavaralle. Joulupukkisuklaat ehdittiin jo maistella tyttären kanssa paketin sisältöä tutkittaessa. Kiitos Alice, mukavan ja mieleisen paketin olit tehnyt:)

tiistai 14. joulukuuta 2010

Talviaiheiset patalaput.............

...........valmistuivat tänään.

Seuraavaksi ompelen mysteerityön valmiiksi ja sitten pääsen suunnittelemaan uusia juttuja:)

maanantai 13. joulukuuta 2010

Kesä- vai syyskassi

Marjakangas on niin kivan näköistä että sitähän ei voinut pieniksi paloiksi pilkkoa. Näin siitä syntyi marja-ajan kassi syksyyn.




Pieni lankakauppa oli todella houkutteleva nimi kirjalle. Ehkä odotukset olivat liian suuret aiheelle, ihan luettava kirja mutta jotain parempaa odotin. Lankakaupan tyttö on jatkoa edelliselle ja se on vielä lukematta, ehkäpä siinä on vastaus odotukselleni:)


torstai 9. joulukuuta 2010

Joulun perinteeseen ..............



...........kuuluu ommella muutama patalappu:)

Tässä tämän joulun punasävyiset.......



Koko on n.25 x 25 cm.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Neulatyynyt

Pari pientä neulatyynyä valmistui tuulimyllyblokeista tähteeksi jääneistä kukkakankaista. Ohje on uusimmasta kirjaostoksestani. Neulatyynyjä vartioi tuttavani tekemät joulutontut:)

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Torkkupeiton tarina

Tarina alkoi siitä että ostin joskus aikoinaan valmiiksi leikattuja, 12 x 12 cm, kukkakuvioisia kangaspaloja. Ne seisoivat kauan kaapin hyllyllä ja usein nähdessäni ne mietin mitä niistä tekisin. Kerran sitten keksin että tuulimyllyblokit onkin hyvä juttu. Asiaa sen enempää pohtimatta blokit valmistuivat mutta entäs sitten....? Ei kun taas kangaspalat kaapin hyllylle odottamaan seuraavaa ajatusta. Joskus lehtiä tai blogeja selatessani silmiini osui työ jossa neliöt oli sijoiteltu epätasaisesti pinnalle. Noh, siitä uusi idea, tätähän voisin käyttää kukkablokkeihin. Seuraavaksi yhdistelemään paloja. Tikkaaminen onkin odottanut tosi kauan inspiraatiota mutta viimein eilen illalla ahkeruus palkittiin, työ on valmis! Tikkaukset ompelin kukkablokkeihin kaarevilla ompeleilla ikäänkuin näyttäisivät kukilta, lisäksi tein tikkaukset valkoisten kaitaleiden ympäri "nostamaan" neliötä ylemmäs. Alunperin valmiin työn koosta ei ollut tietoa mutta kooksi muodostui tällä systeemillä 145 x 145 cm. Kun katselin valmista peittoa niin huomasin että siinä ei ole juurikaan mitään mistä tykkäisin, ehkä neliöiden epäsymmetrinen paikka on ainoa asia joka miellyttää silmääni. Homma on nyt kuitenkin pois päiväjärjestyksestä, Onneksi:)


perjantai 3. joulukuuta 2010

Viimeiset pussukat......

........ovat tällä erää tässä. Edestä.......


ja takaa.

Seuraavaksi tikkaamaan, kunhan ensin katson lempisarjan telkkarista: Lemmen viemää:)

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Joulukuu

Viimeinen sivu kääntyi tässä kalenterissa. Tuntuu että aika nopeassa tahdissa sivuja onkin käännelty tänä vuonna. Aika kuluu liian nopeasti:(
Samanlaisissa lumimaisemissa kuitenkin ollaan ja toivottavasti lumi pysyy.