sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Pari pussukkaa on valmistunut

Hiljaiseloa on taas ompelurintamalla, kun ei ehdi niin ei ehdi vaikka kuinka mieli tekisi. Onneksi sentään ehtii päässä pyörimään suunnitelmia ja ajatuksia mitä ompelisi:)
Vasemmanpuoleinen pussukka on tehty vanhalla varmalla ohjeella. Oikeanpuoleiseen löysin ohjeen jostain nettisivuilta enkä yhtään muista mistä se oli. Malli ja työtapa oli erilainen aiemmin ompelmistani. Enkä oikein tiedä tykkäänkö itse siitä vai en mutta tyttären mielestä se oli mukava.

Tuliaisina saatu kahvi maisteltiin ja aika hyväksi todettiin:) Valkoviini on vielä avaamatta. Eilen olisi voitu hyvin sekin maistella kun nuorten pariemme kanssa syötiin juustoja ja hedelmiä. Pullo ei kuitenkaan ollut viilenemässä ja epäilimme sen makua lämpimänä, niinpä se jätetiin toiseen kertaan.
Meillä on nyt kovin aurinkoinen sää ja se houkutteli minut haravoimaan pihalta tammesta pudonneet viimeiset lehdet. Tulipa hyvä mieli, aurinko kirkasti ajatuksia ja piha tuli puhtaaksi vaikka lumen tuloa varten. Toivottavasti ei ihan vielä tule lunta ja saamme nauttia kauniista syyspäivistä:)

1 kommentti:

  1. Olen usein suunnitellut tekeväni tuollaisen vasemmanpuoleisen mallisen pussukan, mutta epäilen aina, että ei se onnistu ja tekemättä on jäänyt. Ehkä joskus, koska malli on kivan näköinen ja varmaan käytännöllinen.

    VastaaPoista