maanantai 11. tammikuuta 2010

Juhlintaa arjen keskellä

Hyvän kaverimme 50v.-juhlia vietettiin viikonloppuna. Ja mukavaa oli;)
Syötiin hyvää ruokaa ja tanssiittiin pelimannipojan tahdissa. Niin minäkin yritin, mutta jäi yritykseksi, jalka ei suostunut yhteistyöhön:(



























Notkeet pojat esittivät tanssin säkkkijärven polkan tahdissa. Kiva oli katsella aikamiehiä hypähtelemässä kevyesti musiikin mukaan.
Mieheni lauloi kvartettikaverinsa kanssa kolme laulua, joista viimeisen olimme itse sanoittaneet sankarille. Kovasti minua jännitti miten laulun tekstiin suhtaudutaan, riemu oli kyllä ylimmillään kun huomasin miten kuulijat nauroivat ja tykkäsivät laulusta. Sanoitusta tehdessä jouduttiin muutama hikipisara tipauttelemaan niin vaikeaa se oli ja jossain vaiheessa aioimme jo luovuttaa. Kun kuitenkin halusimme tehdä tuon laulun jota sankari myös todella arvosti, emme onneksi jättäneet tehtävää kesken vaan saimme sen melko hyvään lopputulokseen.


Juhlapaikan emäntä ja isäntäkin ehtivät lopuksi kuvaan. Molemmat ovat tuttujamme vuosien takaa ja emäntä varsinkin kun on entinen työkaverini.

Tämä tammikuu tuntuu olevan juhlakuukausi. Emme ehtineet eilen vielä kotiin asti kun sisareni soitti ja kertoi kummipoikamme 18v.-juhlia juhlittavan ensi viikon lopulla. Seuraavalla viikolla on oman pojan syntymäpäivät ja kuun viimeisenä lauantaina haluamme pitää hänelle valmistumisjuhlan monen vuoden opiskelun päätyttyä.

2 kommenttia:

  1. Arki maistuu paremmalle, kun on välillä juhlia. Mukavaa näyttää ja kuulostaa olleenkin :)

    VastaaPoista