lauantai 16. tammikuuta 2010

BOM Row By Row/Mystery, Tammikuu

Lähdinpä taas kokeilemaan tätä BOM-projektia.
Viime vuonna jätin samassa linkissä olevan kesken, kun en kerta kaikkiaan tykännyt siitä yhtään. Väritys oli mielestäni liian kirkas, tietenkin siitä olisi voinut tehdä oman mielensä värisenkin jos olisi heti alussa ymmärtänyt valita erilaisia kankaita.
Tässä ommellaan yhteen todella pieniä paloja. Siinä on meikäläisellä näpräämistä että saisi edes suhtkoht`siistiä jälkeä. Valmiin blokin koko on 4 1/2"x 4 1/2". Mysteerijuttuja on kyllä mukava ommella muiden ompelusten ohella. Mielenkiintoista odotella mitä seuraavaksi tehdään ja miten työ etenee.
Maaritin salaisuustyö on kuitenkin ollut mielestäni paras tähän asti valmistuneista mysteereistä.

January - Snowflake

3 kommenttia:

  1. Ensimmäinen blokkimalli ainakin näyttää kivalta. Näpräämistä siina kyllä riittää, kun palat ovat pieniä. Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista

    VastaaPoista
  2. Olin unohtanut koko BOM-jutut. Kiitos kun muistutit siitä! Eka blokkirivi on ainakin ihan mukava, joten voi olla, että minäkin aloitan tämän projektin kaikkein muiden lisäksi :))

    VastaaPoista
  3. Kivan näköinen, mutta tosi pieneltä kuulostaa.

    VastaaPoista