lauantai 28. helmikuuta 2009

Luova Mysteeri, osa 3

Luovan mysteerin kolmas osa on valmiina. Eikä kyllä ole minkäänlaista ajatusta mitä tästä loppujen lopuksi syntyy:)
Niin ja onnea vaan mulle. Tällä kertaa taisin ihan ensi lukemalla ymmärtää lukemani. Tai ainakin kovasti toivon niin:)


lauantai 21. helmikuuta 2009

Vaatekaapin siivousta ja hempeilyä tilkkutöissä

Ajatuksena oli että ahkeroisin tämän päivän uuden tilkkutyöni parissa. Mieheni oli töissä tänään ja hänenkään "viihdyttämiseensä" ei aikaa kuluisi;)
Suunnitelma muuttui kun jostain syystä innostuin vaatekaappini siivoamiseen. Monta vaatetta hävisi roskikseen. Niitä olen säästellyt kuvitellessani että joskus vielä niitä tarvistsisin. Mutta milloin voin tarvita kun eivät mahdu päälle ja näyttää siltä ettei tule mahtumaankaan. Muutaman kuitenkin jätin vielä varmuuden vuoksi henkariin jos semmoinen ihme sattuisi että jokunen kilo häviäisi jonnekin. Salaattikuurilla olen ollut ja sauvalenkillä käynyt mutta hitaasti, liian hitaasti tuntuu paino putoavan.

Pieni vilautus tulevasta ompeluksesta.

torstai 19. helmikuuta 2009

Maaritin salaisuustyön jatko

Maikin salaisuustyö on kokoa 90 x 90 cm. Ompelin siihen aiemmin lisäosat, jotta saisin sen torkkupeittokokoon. Osat olivat kaapin hyllyllä koska en ollut ajatellut tehdä sitä vielä valmiiksi. Eräänä iltana sain puhelun jossa kerrottiin että torkkupeittoa tarvittaisiin pikaisesti. Valmiina ei ollut sopivaa ja aikaakin kovin niukasti uuden ompelemiseen, joten ei auttanut kuin laitaa kone surraamaan nämä osat yhteen. Peiton koko on valmiina 120 x 170 cm.



tiistai 17. helmikuuta 2009

Luova Mysteeri, osa 2 UUSINTA

Kaksi päivää on harmittanut luetun väärin ymmärtäminen. Oli ommeltava uudet osat luovan mysteerin kakkososaan. Nyt on ainakin ohjeiden mukaan tehty, luulen niin;)

maanantai 16. helmikuuta 2009

Luova Mysteeri, osa 2

Luin Marjon ohjeen 100 kertaa tai ainakin melkein........
Ohje on varmasti hyvä ja tarkka, tummennettu ja alleviivattu, mutta sittenkin, kun ei äly toimi niin ei toimi!!!!! Kun olin ommellut kaikki valmiiksi ja luin ohjeen vielä kerran, silloin välähti. Ohjeessa sanotaan: kaikki kolme satsia erilaisia. Ja minähän laitoin kaikkien pohjaksi saman inhokkikankaan. Noh, tehty mikä tehty.
Marjoooooo, koita ymmärtää:)


lauantai 14. helmikuuta 2009

Ystävänpäivä

Mukavaa ystävänpäivää kaikille


perjantai 13. helmikuuta 2009

Haastetta, todellakin..........

Tilkut&kudelmat-blogin Päiviltä haaste.

1) Kirjoita kuvasta hyvä uutinen ja julkaise se.
Jollei huvita, niin haasta toki joku sijaiseksesi.
2) Valitse jokin omista kuvistasi uudeksi haastekuvaksi.
3) Julkaise kuvasi ja haasta muita.
4) Tämä on leikkiä.



Kiipesin narisevia portaita pitkin vinttihuoneeseen kehrätäkseni juuri karstaamastani villasta lankaa.
Kauhukseni huomasin että rukistani puuttui iso pyörä. Hämmästyneenä ja ihmeissäni palasin takaisin tupaan. Illalla kerroin miehelleni asiasta. Hän katsoi minua omituinen ilme kasvoillaan ja kertoi ymmärtäneensä ettei rukille olisi enää käyttöä. Vähän aikaa kakisteltuaan sai mies selvitettyä että pyörää oli tarvittu maitokärryyn rikkoontuneen tilalle. Syntyi pitkä hiljaisuus……
Muutaman päivän kuluttua oli rikkinäisen rukin tilalle ilmestynyt uusi. Mies oli huutanut sen naapurikylän huutokaupasta. Uusi rukki oli 1800-luvulta ja huomattavasti kauniimpi kuin entinen. Enkä vienyt enää rukkia vintille, vaan se löysi arvoisensa paikan silmieni ulottuvilla. Näin pääsin tyytyväisenä kehräämään lankaani ja mies kärräilemään maitojaan laiturille.

Haastekuvani lähetän Selmalle, Piipalle ja MarLille.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Bedazzled Mystery, osa 3

Mysteeriin tuli mysteerinen virhe. Tässä osiossa ommeltiin kolmioista neliöitä ja ne liitettiin edellisen osan jatkoksi. Ylä- ja alarivin vasempaan reunaan sain mahtumaan neliöstä vain puolikkaan????? Etsin kovasti vaan en löytänyt virhettä. Ompelinko kaikista saumoista muutaman millin liian kapeita ja se kostautui kokonaisuuteen. Olin kyllä olevinani tarkka, mutta ehkä en ollutkaan:)



Sukkulalle ja hyrrille löytyi jo uusi koti:)

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Päivät kuluvat liian nopeasti



Eilen olimme nuorten luona ja sain ommeltua verhot neljään ikkunaan. Aika monta tuntia siihen kuluikin, mutta ei haittaa tulipa tehtyä sekin homma ja jos vielä toiset ovat tyytyväisiä niin kaikkihan on hyvin.
Päivällä valoisaan aikaan kävimme kuitenkin ulkona. Teimme heppojen kanssa tuttavuutta ja rämmimme lumessa ympäri "plantaasia". Heillä on aika paljon tilaa ulkona ja jo järven rannalle kulku vie oman aikansa. Tykkään kyllä kovasti tuosta rauhasta josta pääsee nauttimaan maalla.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Puuhasteluja

Huomenna on tiedossa verhojen ompelua poikamme ja hänen tyttöystävänsä luona. Apu tuntuu kelpaavan, jee!! Vien mukanani tänään leipomani sämpylät, mustikkamuffinsit ja mokkapalat:)
Osaavathan he molemmat itsekin leipoa ja ruokaa valmistaa, mutta olen aina mennessäni jotakin leipomuksia vienyt ja hyvinhän ne on vastaanotettu.


Vielä yksi kaunis tyynynpäällinen anopilta:)


Luovan mysteerin seuraavan vaiheen osat olen ehtinyt leikkaamaan..............
Uudet kankaat pestynä ja silitettynä tulevaan työhön.


.......kuin myös Bedazzled Mysteeriinkin. Muuten kyllä on ompelurintamalla liian rauhallista. Sormet syyhyää ja päässä pyörii ajatukset, mutta kun ei vaan kerkiä ......
Kuvan kulmissa lehtiä ja kirjoja selattuna seuraavaa projektia varten;)

maanantai 2. helmikuuta 2009

Salaisuustyölle jatkoa ja ylimääräisiä tavaroita

Ompelukone on saanut levätä viime aikoina. Kaikki liikenevä vapaa-aika on mennyt anopin muuttohommiin liittyvissä asioissa. Pikkuisen kuitenkin sain pidettyä tuntumaa koneeseen tänään. Nämä ovat liittymässä Maaritin ideoimaan salaisuustyöhön. Sehän on kooltaan 90 x 90 cm, näillä ja ehkä jotakin muutakin lisäämällä yritän kasvattaa kokoa.

Tämä sukkula ja jotakin muuta mitä en nimeltään tiedä mutta oletan liittyvän lankojen kehräämiseen, löytyivät muuttopuuhissa. Minulla ei ole näille käyttöä ja antaisin ne pois jos joku haluaa tai tarvitsee.


PS. Käsityölehdille on löytynyt jo uusi omistaja.