perjantai 25. joulukuuta 2009

Patalappuja.............

.....tuli ommeltua tämänkin joulun lahjapusseihin.

Paketoimisvinkin näihin lähimmille työkavereilleni meneviin joululahjoihin sain käydessäni paikkakuntamme askartelukaupassa. Näissä on sisällä sukkia, joita neuloin jalan kipsivaiheessa. Kutomiani sukkia sai kyllä moni muukin tänä jouluna:) Ensi jouluna niitä ei minun paketeistani löydykään, nyt tuli tehtyä vähäksi aikaa kiintiö täyteen:) Oma villatakkini odottaa valmistumista, käsi on vielä sen verran kipeä etten ole uskaltanut ottaa puikkoja käteeni ja vähän on jo suurempi vimmakin siihen hommaan mennyt, mutta valmiiksi se pitäisi tehdä, langat olivat niin kalliit että kesken en malta jättää.

Poikani kertoi käyneensä ennen joulua Stockmannilla ja siellä oli nähnyt tämän laatikon ja heti oli kuulemma välähtänyt että siinä äidille lahja:) Ja aivan nappiin osui! Pöydälläni on ollut pieni avoin puulaatikko, missä olen pitänyt käden ulottuvilla useimmin tarvittavia tavaroita. Laatikko on pursunnut tavaraa, koska oli liian pieni ja avoin, nyt saan ne siististi lähettyville:)

Tyttäreltä sain pikkujoulua viettäessämme monta metriä kankaita:) Molemmat lapset näyttävät hyvin tietävän mikä tekee äidin iloiseksi:)
Jouluaatto meni melko mukavasti. Kävi kuitenkin niin kuin vähän pelkäsin, ikävä oli tytärtä vaikka onkin jo aikuinen. Kun kaikki joulut on vietty tähän asti yhdessä niin kyllä apealta tuntui kun yksi puuttui joukosta ja kun on vielä niin kovin kaukana ettei voi edes puhelimessa puhua. Viestejä kyllä läheteltiin, se ei kuitenkaan ole sama asia:(

1 kommentti:

  1. Tosi makeita patalappusia.Pitäneeköhän minunkin alkaa ompeluoppi,se ei vahvin puoleni,vaan eiköpähän tuota oppine kun äitini,sekä isoäitini ammattiompelijoita...
    Kulkeekohan taito geeneissä?Kokeiltuahan sen näkee.

    VastaaPoista