lauantai 21. marraskuuta 2009

Tilkkukissa

Tilkkupinnasta ei tullut peittoa eikä liinaa vaan kissa. Tämä on lähdössä Muroleen parin viikon kuluttua. Vietämme silloin nuortemme kanssa siellä pikkujoulua. Toivomuksena olisi päästä maalla vähän joulutunnelmaan. Tyttäremme lähtee joulukuun puolivälissä Kuubaan neljäksi viikoksi ja yritämme viettää joulua ennakkoon pikkujoulun merkeissä. Kaikki joulut on tähän asti vietetty perheen kanssa yhdessä, vähän pelottaa miltä sitten oikeana jouluna tuntuu kun yksi onkin matkoilla.
Ajattelin että tämä kissa voisi sijaistaa Murolen talon leivinuunin päällä oikeaa kissaa, joka sieltä ainakin vielä puuttuu.
Kissan korkeus on 45 cm, että ei ole mikään turhan pieni kolli, tai mikä sitten lieneekään, päättäkööt itse:)


Flunssa on onneksi helpottanut, luulen että lääkkeet alkoivat vaikuttamaan aika nopeasti. Hyvä niin, nimittäin eilen oli tyttäremme 22v.-päivä ja näin ollen pääsimme Espooseen kakkukahville:)
Jalankin särky on loppunut, ainoastaan käveleminen on vielä hankalaa, oma kenkä ei mahdu jalkaan, eikä nilkka taivu kunnolla turvotuksen vuoksi. Joskus vähän harmittaa kun ajatukset kulkevat nopeammin kun tahti antaa periksi. Oppii tässä ainakin sen että hitaammallakin vauhdilla asiat järjestyvät.
Villatakin neulominen on pitänyt keskeyttää, ranne tuli kovin kipeäksi. Ehkä tuli muutenkin neulottua liian paljon oudokseltaan kipsin kanssa istuessa. Mutta nyt en enää valita, olkoon kipeä sen aikaa kun on. Yksi kaverini jo ehdotti että pitäiskö mun hakea eläkettä kun koko ajan on nykyään jotain vaivaa :))

5 kommenttia:

  1. Näyttää erittäin tehokkaalta hiirten pyydystäjältä tuo kissa :) Kirsi Kirsin käsitöitä-blogista

    VastaaPoista
  2. Olipas oivallinen kisuli,tällaisen minäkin mieluusti nurkissani näkisin.Minulla sellainen kivikisuli itselläni,ja siitäkin pidän.

    VastaaPoista
  3. Enpä olisi arvannut, että pinnast tulee kissa :) Hieno miuku on jokatapauksessa.

    VastaaPoista
  4. Komea kolli! Meillä on yksi joulu vietetty miehen kanssa kahden kun tytär oli kumminsa luona Egyptissä. Ei se oikein joululta tuntunut, vaikka oltiin veljen perheen luona aattoa viettämässä. Lapset tekee joulun, vaikka aikuisetkin.

    VastaaPoista