tiistai 15. syyskuuta 2009

Täältä satelee kortteja:)

Tein muutamia onnittelukortteja. Tarvittaessa on kiva kaivaa laatikosta sopiva kortti. Kyllä kaupassakin nykyään on tosi kivoja kortteja, mutta itse tehty on itse tehty:) Työssä ollessa ei juurikaan ehdi paneutua tähän hommaan. Kun aloittaa askartelun pitää olla aikaa -ainakin minulla- inspiraatioita syntyy tehdessä ja sitten ei malttaisi lopettaa. Keittiön pöydällä ei viitsi kovin montaa päivää pitää tarvikkeita levällään, ettei tule kyselyä missä aamukahvit juodaan;)
Yhtenä päivänä mieheni jo vähän vihjaili ettei meiltä meinaa löytyä istumapaikkaa kun joka paikassa on kuulemma?:)?:) tilkkutöitä, valmiita ja aloitettuja??:)

Joulukin tulee sitten taas kuitenkin yhtäkkiä yllättäen, niin teinpä muutaman joulukortinkin valmiksi.

Marjolta saamani korttitarvikepaketti tuli juuri "kreivin aikaan". Muutamissa näissä olen käyttänyt pussissa olleita tarvikkeita. Ajatuksena on tehdä vielä muutama kortti huomenna.

Otin myös jonkun neuvosta sukkapuikot esiin ja sopivaa Seitsemän Veljestä-lankaa löytyi laatikosta. Telkkaria katsoessa puikot heiluvat jo vinhaan tahtiin, joulu mielessä;)

3 kommenttia:

  1. Kauniita ovat, niin onnittelut kuin jouluntoivotuksetkin. OSaisipa olla yhtä järkevä, ja ryhtyä korttipuuhiin näin ajoissa :)

    VastaaPoista
  2. Kiva nähdä että laittamastani pussista on löytynyt jotain käyttökelpoista :)
    Hienoja kortteja olet tehnyt!
    Itsekin aattelin että miten saisi ajoissa joulukorttivaihteen päälle, nyt ei ole vielä paljon innostanut...
    hyvä että sulla sairaslomalla aika kuluu hyvin!

    VastaaPoista
  3. Hei, tähän en ole vielä hurahtanut vaikka laitankin aina talteen nättejä papereita ja pahveja jos ovat roskiin menossa. Kivoja kortteja olet saanut aikaan!

    VastaaPoista