sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Luova Mysteeri, kankaiden valinta

Lähdin mukaan Marlin ideoimaan Luovaan Mysteeriin. Mysteerit ovat mielestäni mukavia ja jännittäviä kun ei itse tiedä mitä tuleman pitää;) Varsinkin tämä oli kovin houkutteleva kun siinä on vielä sana LUOVA. Katotaas mitä tämän pään luovuus saa aikaiseksi?
Ensimmäiseksi oli valittava kankaat, se olikin vaikea tehtävä. Piti valita suosikki - ja inhokkikangas ja kun kävin varastoa läpi tuntui että kaikissa kankaissa oli jotakin kivaa, inhokilta ei tuntunut juuri mikään, tai olihan joitakin mutta niitä on kovin pieniä paloja enkä uskaltanut niitä valita kun en oikein tiennyt minkä verran kankaita pitää olla, että riittävät ja etteivät loppuisi kesken työn edetessä.
Vasemmalla vihreäkuvioisen valitsin inhokiksi, siitä en ihan kauheasti tykkää. Olen ostanut sen joskus Eurokankaasta, halvalla, ajatus on ollut käyttää sitä taustakankaaksi. Toinen oikealta on suosikkikangas, ei ehkä ihan paras mahdollinen. Tykkään kuitenkin tästä kankaasta, mutta en ole keksinyt sille mitään käyttöä, joten katsotaan nyt mitä siitä saadaan aikaiseksi. Näihin kankaisiin piti valita vielä yksiväriset kaverit. Ihan yksivärisiä en oikein ole ostanut, suurin osa on jostain kertyneitä. Tässä kuitenkin valinnat.

3 kommenttia:

  1. Minulla on tuota samaa vihreää kangasta. Kun näin sen kuvassasi, muistin, etten itsekään pidä siitä. Se on mielestäni vaikea kangas käyttää :)

    VastaaPoista
  2. Minulla on tuota samaa vihreää kangasta. Kun näin sen kuvassasi, muistin, etten itsekään pidä siitä. Se on mielestäni vaikea kangas käyttää :)

    VastaaPoista
  3. Hieno väriyhdistelmä. Olet tainnut ostaa Marisaa? Minulla on siitä ommeltu peitto.

    VastaaPoista