torstai 31. heinäkuuta 2008

Kesäteatteria

Kylläpä oli hauska ja rentouttava kesäteatteri eilen. Kävimme katsomassa JOKA-teatterin esitystä: Opri.

Kesäteatteri kuuluu kesään, ainakin minun mielestäni. Joinakin kesinä olemme käyneet monessakin kesäteatterissa jos on mieleinen löytynyt sopivan matkan päästä. Useimmiten ovat aika mukavia mutta joskus on kyllä ollut vähän heikompiakin esityksiä, tarkoitan käsikirjoituksen puolesta. Näyttelijäthän ovat useimmiten harrastajia ja se sopii kesäteatterin luonteeseen.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Kana-kaitaliina

Kaitaliina valmistui, viimein ja vihdoin. Koko on n.45 cm x 100 cm. Toisinaan ihmettelen miten minulla kuluu joidenkin töiden kanssa aikaa kovin paljon ennenkuin saan valmiiksi. Tekeminen hidastuu varsinkin silloin jos en saa mieleistäni jälkeä. Tätäkin silitin vähän väliä ja kuitenkaan siitä ei tullut ihan sellaista kun ajattelin. Saa silti kelvata omalle pöydälle.

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Kassin tarina

Äitini sai joskus kauan sitten ulkomaantuliaisena kietaisuessun. Monta vuotta se oli hänellä kaapissa käyttämättömänä kunnes hän antoi sen minulle. En myöskään osanut käyttää sitä esiliinana.
Kangas oli kuitenkin aika kiehtova, joten päätin säilyttää sen, jos vaikka joskus olisi tarvetta.... Kassin kaavan olen ottanut talteen Suuri Käsityölehdestä.
Esiliina tuli vastaan etsiessäni kangasta johonkin muuhun tarkoitukseen ja sitten syntyi se ahaa-idea.





Kuvassa näkyvä kynttiläteline on anopin kätköistä, toisessa pylväässä on samanlainen. Miehenikään ei muista mistä ne ovat heille aikoinaan tulleet.

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Vanha Porvoo

Ulvilan kaverimme tulivat meille keskiviikkona. Heidän ensimmäinen lomaviikkonsa alkoi ja meidän ....loppuu:((
Torstaina paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta, lienikö tähän asti kesän lämpimin päivä. Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan lähdimme Vanhaan Porvooseen. Mukava oli kuljeskella ja katsella, välillä jäätelöllä ja kahvilla poiketen. Varmasti osa jäi vielä näkemättä vaikka koko päivä siellä menikin. Mutta sittenpä on hyvä syy lähteä uusintakierrokselle. Pieniä kauppoja oli paljon ja tietenkin ostoshoukutuksia. Sorruin niistä vain yhteen;) niin ja tietenkin Brunbergin suukkoihin. Pieni suklaatehdas-kaupasta olisin halunnut ostaa käsin tehtyjä suklaakonvehteja mutta epäilin niiden sulavan kassissa ennenkuin pääsemme kotiin.




Tämän ostin tuliaisiksi itsellemme. Ajatuksena on että tuohon Welcome-kyltin tilalle laitetaan jossain vaiheessa sukunimemme.



Reissu on tehnyt tehtävänsä, ruokailun jälkeen vieraat ja isäntä pitävät lepotaukoa;)


Käsityörintamalla on valmistumassa kaitaliina. Siihen sain käsin ommeltavat kohdat tehtyä. Tausta ja tikkaukset puuttuvat. Jospa se vielä tämän viikonlopun aikana valmistuisi:) Ellei sitten lähdetä vielä huomenna piipahtamaan Tampereelle.
Maanantaina alkaakin arkinen aherrus, hui, vähän kauhistuttaa, miten siihen taas tottuu, tämä loma kun on niin mukavaa aikaa.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Kuva-arvoitus

Monia vuosia sitten kävimme messuilla, jossa jokaiselle sisäänmenijälle annettiin männyn taimi. Nelihenkinen perheemme sai siis neljä tainta. Kotona ne istutettiin tontin kulmalle. Pari vuotta sitten mieheni mielestä ne olivat kasvaneet liian korkeiksi ja hän kaatoi kolme puuta. Olen vähän taikauskoinen ja sanoin että neljäskin on kaadettava, koska meidän perheessä on neljä ihmistä ja kaikki saivat yhden taimen. Niin sitten kaadettiin viimeinenkin. Samaan aikaan meillä oli ongelmana mihin laittaa pyyheliinat kun mennään kylpytynnyriin. Näin yhdistettiin kaksi asiaa, mänty kaadettiin ja siitä tehtiin pyyheliinateline.

(Taustalla olevat teräspöydät ovat väliaikaissijoituksessa).

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Päiväpeite ja kuva-arvoitus

Tuttavani oli aikoinaan ostanut kahta erilaista kangasta ja niistä ompelin hänen ohjeensa mukaisen päiväpeiton. Peittoon ommeltiin vain suoria saumoja eli työ oli helppo siihen asti kunnes tikkasin koneella peittoa keskeltä raitojen molemmin puolin. Peiton koko on 250 cm X 275 cm. Työn takana on tikkikangas ja peiton kankaat ovat melko paksua ja painavaa, joten ärräpäät olivat aika lähellä kun pyörittelin työtä koneessa. Mutta nyt se on valmis.
Täällä oli yhtenä päivänä kangasmyynti, jossa myytiin kankaita 1 €/m. Sieltä löysin tuohon peittoon sopivan ruskean taustakankaankin. Myyjällä olisi ollut samaa tikkikangasta myös sinisenä, vähän jäi harmittamaan etten ostanut sitäkin, kun oli niin halpaa. Luulenpa että sillekin olisi käyttöä aikanaan löytynyt.




Kuva-arvoitus;)
Tästä kerron myöhemmin lisää.


lauantai 19. heinäkuuta 2008

Block of the Month, July 2008


Heinäkuun blokki on Fruit Basket



Kovin hitaasti nyt valmistuu nämä käsityöt. Yksi kaitaliina on tekeillä, sekään ei ole kovin monimutkainen mutta tuntuu vaan että valmiiksi tuleminen kestää. Tuttavalle on ompelemassa sängynpeittoa. Hän oli ostanut joskus aikoja sitten pari kangasta ja ne on tarkoitus yhdistää peitoksi.
Muitakin keskeneräisiä on...........ja tietenkin ideat, joita päässä pyörii, niitäkin olisi mukava toteuttaa. Loman alkaessa kuvittelin että ehdin ompelemaan paljonkin, mutta niin ei vaan käynyt. Aina on jotain muutakin touhua ja menoa:) Vielä on viikko lomasta jäljellä ja sinnekin on jo suunniteltu ohjelmaa. Nyt kuitenkin ompelukoneen ääreen vähäksi aikaa. Mieheni kuuluu halkovan ulkona puita, joten sinne varmaankin kuuluu kohta kutsu;)



torstai 17. heinäkuuta 2008

Tuusulan rantatie

Sisareni tuli miehensä kanssa meille muutaman päivän vierailulle. Keskiviikkona lähdimme ajelemaan Järvenpäähän katselemaan 4 km:n pituisen Tuusulan rantatien maisemia ja nähtävyyksiä.

Ensimmäinen kohde oli Aleksis Kiven kuolinmökki.


Seuraavaksi kävimme Lottamuseossa. Siellä olikin paljon mielenkiintoista katseltavaa. Joimme museon kahvilassa hyvät kahvit ja nautimme itse leivotut leivonnaiset. Leivonnaisten kova hintakaan ei haitannut nautintoa kun sai jotain erilaista, yleensähän kaikissa kahvipaikoissa on nykyään samanlaiset tarjottavat.
Museossa oli myytävänä aika paljon erilaisia tuotteita. Silmääni pisti karjalanpiirakan malliseksi ommeltu rahakukkaro. Hintaa en huomannut katsoa.


Lopuksi kävimme vielä Sibeliuksen Ainolassa. Pääsimme kuuntelemaan talon tarinaa, kun satuimme sisälle juuri samaan aikaan kun opas kertoi sitä ilmeisesti jollekin toimittajalle.

Rantatiellä on mukava kävellä luonnon helmassa kauniina päivänä.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Verlan tehdasmuseo

Tiistai-päivän vietimme Jaalassa. Tutustuimme Verlan tehdasmuseoon. Oppaan opastuksella teimme tunnin kierroksen tehtaan tiloissa. Olipa mielenkiintoista kuulla tuonkin tehtaan tarina.
Koko ruukin ympäristökin oli tietenkin kaunista katseltavaa.


Piha-alueella oli muutama myyntikoju, käsitöitä ym. Ne nähtyäni pohdein taas samaa asiaa mitä useinkin käytyämme erilaisissa tutustumiskohteissa ympäri Suomea. Joka paikassa on aina samanlaiset tavarat myynnissä.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Sammakko



Tämä sammakko lähti meiltä sunnnuntaina Tampereelle.



lauantai 12. heinäkuuta 2008

Viimeiset värjäykset


Nyt loppuivat kankaiden värjäysaineet ja niin sitten kankaiden värjäyksetkin tällä erää. Näihin kankaisiin en suunnitellut värien määriä vaan laitoin sekaisin mitä oli jäänyt. Ihan mukavan näköisiä niistäkin tuli. Kaksi oikeanpuoleista kangasta on kierretty ja sidottu kumilangalla. Vaaleanpunaisessa on käytetty taikinaa. Vasemmalla oleva oli taiteltuna pussiin.
Pari kangasta jäi valkoiseksi, mutta jääköön. Ehkä innostun joskus uudelleen värjäilemään.
Mielenkiintoista on nähdä mistä löytyy käyttöpaikka näille itse värjätyille kankaille.

Ompelin useampia vaihtoon meneviä kuppiblokkeja. Mietinnän alla on mitkä niistä lähetän Milliamille:)

torstai 10. heinäkuuta 2008

Taidepolku

Paikkakuntamme taiteilijat olivat tehneet muutaman kilometrin päähän kaupungista metsäluontoon taidepolun. Kävimme tänään tutustumassa siihen. Oli mukava kävellä polkua syrjäisessä metsässä, jonne ei kuulunut mitään ääniä ja katsella elämyksiä, joita putkahteli esiin matkan varrella.


Tikan soittopuu.
Vaaleat palat lankulla ovat läskipaloja.



Puukorut


Herätys


Linnun laulupuu


Näiden puiden ympärillä oli eläinkuvioisia neulepintoja.

Seitsemän veljeksen Simeonin kuvailema Saapasnahkatorni.

Tämän teoksen nimi oli: nimetön.


Suoja
Tämä teos oli tehty kohtaan, jossa joskus aiemmin on ollut asuinrakennus.





maanantai 7. heinäkuuta 2008

Kankaiden värjäystä

Ostin uuden keltaisen värin, joka oli eri keltaista kuin vanha. Sitä käytin näiden kankaiden värjäykseen ja minusta niistä tuli kauniimpia kuin aiemmin värjätyt. Aika voimakkaita ja vahvoja värejä, mutta niistähän minä tykkään.




Vihreän kankaan kiersin tiukalle rullalle ja laitoin kumilenkeillä kiinni, sitten pussiin väriliemeen pariksi päiväksi.
Sininen kangas oli ensin pussissa värjäytymässä vuorokauden, sitten ripottelin sille karkeaa suolaa ja taittelin vielä vuorokaudeksi takaisin väriliemeen.
Punainen, oranssi ja ruskea olivat taiteltuina pussissa kaksi vuorokautta.
Muutama kangas on vielä värjäytymässä. Niiden liemeksi sekoittelin jäljelle jääneet värit. Niistä ei sitten tiedä yhtään mitä sieltä tulee.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Näissä maisemissa....

vietettiin tämä päivä.
Ompeluksista ei nyt meinaa tulla mitään kun aika menee joutenoloon:))
Kivaahan sekin kyllä on!
































Liityin Milliamin järjestämään tee/kahvikuppiblokki-vaihtoon ja niitä olen yrittänyt tehdä. Kuvia niistä laitan myöhemmin, lähteysajan päätyttyä.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Tilda-kirjasta valmistunutta


Siivoukset on tehty ja ikkunatkin pesty. Nyt on mukava jatkaa lomaa:)
Kevättalvella kaadetut puut haettiin pihaan. Siinä on vähäksi aikaa miehelleni pilkkomista. Minun osuuteni on vain kärrätä ja pinota ne takapihalle;) Onneksi ei ole hoppua sen homman kanssa.
Yhtenä päivänä ehdin ompelemaankin. Tilda-kirjasta tein tuon jutun, mikä se nimeltään lieneekään, mutta seinälle se laitettiin, samoin kun aiemmin valmistunut sammakkokranssi. Mies kyllä totesi; jos ei nyt sitten vähään aikaan laitettaisi seinälle mitään. Hymyilin vastaukseksi ja katselin ympärilleni, totesin että vielä on paljon tyhjää seinätilaa:)

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Lomailua

Loma alkoi, jipii, ja heti lähdettiin pienelle reissulle.

Kyläpaikassa oli vastassa kaunis kukka-asetelma.


Rauman vanhassa kaupungissa käytiin kävelykierroksella ja ostosreissulla. Meinasin innostua kaikenlaisiin hankintoihin, mutta onneksi järki voitti ja selvisin matkasta ostamatta mitään, ihme kyllä, houkutuksia löytyi paljon;) Tuolla on mukava kuljeskella ja katsella ja pohtia mitä kaikkea noissa rakennuksissa ja kaduilla on aikoinaan tapahtunutkaan.

Kahvilla käytiin Kontio-kahvilassa ja nautittiin tosi hyvät, tuoreet ja pehmeät vanilijamunkit.



Seuraava kohde oli lintujen asuntomessut Porin Hanhiluodossa. Kiitos järjestäjille ja tekijöille. Tässä huomaa ettei tarvitse olla kovinkaan suuri ja ihmeellinen tapahtuma tehdäkseen iloa toisille ihmisille.




























Kirjurinluoto on Porissa paikka, jossa kannattaa käydä kun sielläpäin kulkee. Paljon katseltavaa ja siististi hoidettu alue.


Seuraavana olikin sitten vähän isommat messut,
nimittäin Reposaaren loma-asuntomessut. Päivä oli aurinkoinen ja ihmisiä paljon liikkeellä. Joka rakennukseen tutustuttiin jonottamalla eli ei voinut rauhassa tutkailla näkemäänsä.



Tällä kierroksella jäi monta kysymysmerkkiä leijumaan ilmaan??? Ainoastaan yksi mökki 30:stä oli sellainen josta pidin pohjaratkaisultaan ja mökin paikkakin oli aika mukava.


Kelluvat loma-asunnot jäivät mietityttämään, kenelle ovat tarkoitettu?

Lopuksi silmäniloa ja mielenrauhaa, taitavat olla parhaat näkymät näiltä messuilta;)


































Ja loma jatkuu........ tänään... suursiivouspäivällä:(