maanantai 29. lokakuuta 2007

Sty:n kirje

Tänään salainen tilkkuystävä muisti minua kirjekuorella, joka sisälsi pienen joulukalenterin, siinä on tosi pienet avattavat luukut. En ole ennen nähnyt tuollaista. Kirjekuoren sisällä oli myös joulurunokirjanen. Sieltä löytyi heti yksi runo, jota tulen käyttämään joulun aikaan.
Ihmetyttää vaan tuon salaisen ystävän suhde postipoikaan, kun missään saamassani kirjeessä tai paketissa ei ole ollut postileimaa....:)

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Patalappupäivä

Lauantaipäivä sujahti ommellessa patalappuja. Miehelläni oli lauluharrastuksensa kanssa menoa koko päivän, joten sain rauhassa keskittyä vain ompeluksiin:). Suurin osa kankaista on TilkkuSadun kaupasta, jotkut ovat vanhoja paloja "kaapin perältä".

lauantai 27. lokakuuta 2007

mustat sukat


Mustat sukat valmistuivat samalla ohjeella kuin harmatkin. Nämä ovat tyttärelleni. Vielä on lankoja laatikossa, mutta siellä saavat rauhassa odottaa seuraavaa inspiraatiota. Ehkä se tulee sitten kun löydän mukavan uuden mallin, tämä ohje ei nyt enää kiinnosta.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Joulun tunnelmaa:)

Viime jouluna tuskailin kun en meinannut keksiä sopivia liinoja tähän piironkiin. Nyt on tämänkin asia kunnossa. Sain vanhat jouluiset kankaat käytettyä - että voi taas hankkia uusia:) . Haluisn kokeilla tuota uutta Curver Master-ompelukoneen jalkaa, siksi tämä malli.
Peilikin heijastaa oman kaarensa kuvaan, mutta sille en osaa tehdä mitään.
Piirongin pyysin anopilta muutama vuosi sitten kun hän muutti uuteen asuntoon johon se ei enää mahtunut. Olen tykännyt piirongista siitä asti kun olen sen ensi kerran nähnyt.

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Onko tuo kuitenkaan mun "juttu"

Kalligrafian kurssi on taas alkanut. Opettaja ja muut kurssilaiset ovat tosi mukavia. Kolme tuntia tiistai-iltaisin vierähtää todella nopeasti, kirjoituksen tekeminen vie niin mukanaan ettei juurikaan muuta pysty ajattelemaan ja näinhän sen pitää ollakin. Nyt olen vaan mietiskellyt että onkohan tuo kuitenkaan mun "juttuni". Kun käsi ei tee sellaista jälkeä minkälaista haluaisin niin olen pohtinut olisiko kuitenkin niin että tuo ompelukone olisi suostuvaisempi. Käyn kuitenkin tämän syksyn kurssin loppuun, mutta seuraavaa jaksoa onkin harkittava..........

Ruusu- ja syyskankaat


Eilen tulivat Tilkkutarhasta nämä uudet kankaat ja yöuni meinasi mennä suunnitellessa niistä valmistuvia ompeluksia. Ovat mielestäni tosi hienoja:)


maanantai 15. lokakuuta 2007

Tilaus Amerikasta

Amerikasta tilasin Dresden Plate-mallineet kun en löytänyt tämänlaisia mistään täältä. Samalla kauppiaalla oli Curve Master-ompelukoneen jalka, jonka pitäisi helpottaa pyöreiden reunojen ompelua. Se oli hinnaltaan huomattavasti edullisempi kuin Suomessa. Olin vähän epäilevä, miten tuo jalka muka helpottaisi ompelua, mutta nyt on uskottava. Tein pienen kokeilun ja helposti saa hyvää jälkeä aikaiseksi. Lehtikin oli tarjouksessa, joten se piti sitten myös tilata samaan kuormaan.

Ihme ja kumma


Sain tänään postia hyvin salaiselta tilkkuystävältäni. Yhtä salaperäinen on kirjeen sisältö. En sitten yhtään tajua mitä näillä tehdään:=)
Ensin STY:ltä tuli tuo herätys vesiväritekniikaan, josta en tiennyt mitään, vain sanan olin kuullut. Nyt olen ko.asiaan tutustunut ja aion kokeilla jossain vaiheessa.
Nyt tulivat nämä uudet kummajaiset. Uskon että joku ystävällinen lukija auttaa minua;=)

lauantai 13. lokakuuta 2007

Kolme uutta tyynyä


uudet tyynyt ruusukankaista


vanhemmat punaisesta batiikkivärjätystä kankaasta







sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Quilter`s Quandary

syyskuussa


lokakuussa

Työn koko on 150 x 150 cm. Mallin tilasin täältä.Tikkauslangat löytyivät palkintopaketista jonka sain Maaritilta.
Kukkakangas on PeeKaalta, vihertävä kangas on Tilkkutexistä, tummansininen Porin Eurokankaan löytölaarista ja valkoinen oman kaapin valikoimista.

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Sukat

Sainpas neulottua sukat minäkin:) Suuren Käsityölehden ohjeen mukaan. Tyttäreni kävi juuri kotona ja pyysi, että tekisin hänellekin. Laatikostani löytyi vielä mustaa 7-veljestä lankaa, joten homma voi jatkua. Olisi kyllä mukava tehdä semmosia kauniimpia mitä täällä blogeissa näkee mutta kun on vaan tuo yksi lehti niin kait ne on sen ohjeiden mukaan tehtävä.