lauantai 24. marraskuuta 2007

Ihmetyttää.....

Ihan itseänikin ihmetyttää miten en voi olla pois kangaskaupoista tai miksi niihin pitää hakeutua, kun kankaita on kaapissa aika pinot.
Kvartettia, jossa mieheni laulaa oli pyydetty perjantaiksi esiintymään Lahden lähellä olevan firman avajaisiin. Vaimot saivat mennä mukaan. Käytin tietenkin tilaisuutta hyväkseni ja halusin että lähdemme ajoissa, jotta ehdin käydä Lahden Singer-kaupassa tutustumassa kankaisiin. Liike oli aika pieni, mutta kangasvalikoimaa oli. Oli todellakin, niin että mukaan lähti taas muutamia. Vaikka eihän noita kankaita tarvitse kovin pitkälle lähteä hakemaan. Kun istuu vaan tietokoneen viereen niin tässä niitä kankaita on tarjolla toinen toistansa upeampia. Vaikea on vaan pidätellä ettei aina tulisi tilattua kaikkea mitä haluaa.

Ostokset Lahdesta


4 kommenttia:

  1. hei Irma, kertoisitko tarkemmin miten tuo viikkoblokki-projekti toimii ? Onko tarkoitus että jossain vaiheessa on sitten valmis peitto kun kaikki viikkoblokit on tehty? on ollut vähän kiireitä niin en ole edes ehtinyt omaa blogiani päivittämään, vaikka olen saanut joulukranssityön valmiiksi. t Arnica

    VastaaPoista
  2. Heippa arnica, ymmärsin että tehdään 12 blokkia, sitten työ olisi valmis. Ohje löytyy:crazy mom quilts-sivuilta. Toivottavasti nähdään huomenna:)

    VastaaPoista
  3. heippa Irma

    minäkin innotuin tuosta blogi ideasta ja kovastia aina oottaa uutta. sinisen sävyisenä olen minäkin aloittanut vaikka lempivärini on aivan muuta.
    kiitos vielä kerran sinulle STY -07 ja huomasin sinulta saamani lanka oli juuri samaa lankaa jota olen itselleni ostanut huiviin. Väri oli täydellinen.
    Pirjo
    Jäälistä

    VastaaPoista
  4. Kiitos Pirjo kirjeestäsi. Oli ihan mukava kuulla että paketit ovat olleet onnistuneita. Sininen ei ole myöskään oma lempvärini, käytän sitä kuitenkin aina silloin tällöin.

    VastaaPoista